Presidentti Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi katsomossa — Työväen näyttämöpäivät on rakkautta ihmistä, luontoa ja teatteria kohtaan, kirjoittaa Laura Halonen

Työväen näyttämöpäivien esityksissä risteillään toivottomuuden ja toiveikkuuden välimaastossa, mutta katsomon puolella nautitaan antaumuksella näyttämön tapahtumista.

Pihla Liukkonen

Presidentti Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi Mikkelin kaupungin isännöimällä vastaanotolla perjantaina.
Presidentti Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi Mikkelin kaupungin isännöimällä vastaanotolla perjantaina.

"Kun kaikki on menetetty, kaikki on yhä jäljellä!" — Työväen näyttämöpäivien esityksissä risteillään toivottomuuden ja toiveikkuuden välimaastossa, mutta katsomon puolella nautitaan antaumuksella näyttämön tapahtumista. Arjen lisäksi elämää katsotaan myös laajemmasta perspektiivistä.

Perjantai-iltana väkeä valuu Mikkelin teatterille. Alkamassa on Jyväskylän Huoneteatterin esitys Sarasvatin hiekkaa, yksi festivaalin yleisömagneeteista. Myös Näyttämöpäivien vakiokävijä presidentti Tarja Halonen puolisoineen on paikalla.

Pihla Liukkonen

Näyttämöpäivillä ei katsomopaikkoja juurikaan jää käyttämättä. Keskellä Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen.
Näyttämöpäivillä ei katsomopaikkoja juurikaan jää käyttämättä. Keskellä Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen.

Virallisen avajaispuheenvuoron aikana Näyttämöpäivien kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Pentti Mäkinen kehuu festivaalin esityksiä ja katsojia korkeatasoisiksi.

Sarasvatin hiekkaa on Risto Isomäen palkittuun romaaniin pohjautuva ekotrilleri, jossa maapallo on tuhoutumassa ihmisen välipitämättömän toiminnan seurauksena. Esitys käynnistyy tutkijajoukon löytäessä merenpohjasta merkkejä edessä olevasta vedenpaisumuksesta. Meren syvyyksissä rationaalisten tieteilijöiden tunteet puskevat pintaan ja jäätikön sulaessa myös ihminen alkaa sulaa.

Erika Hastin ohjauksessa myyttiset elementit yhdistyvät tiukkaan faktaan. Näyttelijät hallitsevat tekstin kunnioitettavan hyvin, mutta asiakeskeisyys uhkaa uuvuttaa.

Kyllä hyvä teatteri on aina hyvää teatteria.

Vastapainona tiedevuodatukselle taustalla vyöryvät valokuvataiteilija Marko Hämäläisen upeat avaruudelliset ja geologiset projisoinnit, jotka tehostavat esityksen käännekohtia. Toiminta jää silti tekstin varjoon, mikä toisaalta heijastaa näytelmän sanomaa; pelkkä tieto ei riitä, jos ei ole valmis tekemään asioille mitään.

Myös teknologia ja luonto asettuvat vastakkain, kun Mikko Hintikan esittämä hyviä uutisia jahtaava dokumentaristi tuottaa jatkuvaa livekuvaa näyttämöllä. Katsoja on läsnä ulkopuolisena tarkkailijana, mutta esityksen edetessä tehokeino alkaa menettää hohtoaan. Kantaaottava esitys onnistuu silti vakuuttamaan toteutuksellaan, vaikka vaatiikin katsojaltaan paljon.

Tyttö ja varis kertoo lähelle päästämisen vaikeudesta ja tarpeelliseksi tulemisesta. Tikkurilan Teatteri on tarttunut Sirkku Peltolan tekstiin, joka hykerryttää jo itsessään. Esityksen roolityö on kuitenkin omaa luokkaansa ja jokainen hahmo näyttämöllä onnistuu vakuuttamaan katsojan aitoudellaan.

Pihla Liukkonen

18051227.jpg

Musiikkiopiston näyttämö on päällystetty valkoisin matoin ja verhoin, mutta näyttämökuva on viitteellinen. Sen keskiössä on postiluukku, jonka läpi syrjäytymisvaarassa oleva Säde (Nina Tikka) ja aluksi hyvin pidättyväiseltä vaikuttava leskirouva Armi (Marja Ristola) keskustelevat.

Dialogin ja siirtymien rytmi on kohdallaan ja kipeitä asioita osataan höystää taidokkaasti keveydellä. On pissahätää, mutta myös muunlaista hätää. Huumori syntyy pienistä asioista. Lauantaiaamun näytöksessä yleisö nauraa vedet silmissä, lopussa ehkä hieman liikuttuukin.

Esityksen päätteeksi koko katsomo nousee antamaan aplodeja. Lämpiön puolella puhutaan kylmistä väreistä ja maagisesta fiiliksestä. Kyllä hyvä teatteri on aina hyvää teatteria. | Laura Halonen

Kirjoittaja on teatteritieteen opiskelija Helsingin yliopistossa.

Luetuimmat