Elokuva-arvio: Ihana Nick paljastuukin miljonääriprinssiksi jättihitiksi nousseessa aasialaiskomediassa — Ensi-illoissa myös Anna Kendrick katoamisjännärissä ja Jennifer Garner kostofantasiassa

Sanja Bucko

Henry Golding, Constance Wu ja Sonoya Mizuno tähdittävät romanttista komediaa, joka tarjoilee glamouria ja kauniita maisemia koko rahan edestä.
Henry Golding, Constance Wu ja Sonoya Mizuno tähdittävät romanttista komediaa, joka tarjoilee glamouria ja kauniita maisemia koko rahan edestä.

Crazy Rich Asians (Yhdysvallat, 2018)

Ohjaus: Jon M. Chu. Käsikirjoitus: Peter Chiarelli, Adele Lim perustuen Kevin Kwanin romaaniin.

Rooleissa: Constance Wu, Henry Golding, Gemma Chan, Lisa Lu, Awkwafina, Ken Jeong, Michelle Yeoh, Sonoya Mizuno, Chris Pang, Jimmy O. Yang, Ronny Chieng, Remi Hii, Nico Santos, Jing Lusi.

Kesto: 121 min. K-7.

Crazy Rich Asians on noussut Yhdysvalloissa jättihitksi. Kyseessä on esimerkki uudesta aikakaudesta, jossa isot Hollywood-studiot ovat alkaneet levittää vähemmistöjen tähdittämiä elokuvia. Nämä ovat menestyneet erinomaisesti, mikä herättääkin kysymyksen: Miksi tämän keksiminen kesti niin kauan?

Itse elokuva on hyvin perinteinen romanttinen komedia.

Rachel (Constance Wu) on matkalla tapaamaan poikaystävänsä Nickin (Henry Golding) vanhempia Singaporeen. Mitä Rachel ei tiedä on se, että Nickin, äiti Eleanorin (Michelle Yeoh) rautasella otteella hallitsema suku omistaa lähestulkoon koko Singaporen.

Eleanor on tarkka suvun arvosta ja esikoisensa asemasta, eikä siksi hyväksy tavanomaista ”amerikkalaista” Rachelia. Onneksi Singaporessa on rakastavan poikaystävän lisäksi myös tukea ja neuvoja antava Peik Lin Goh (Awkwafina).

Hyvän sadun tapaan mukana on myös juonittelijoita, jotka haluavat prinssin tai kruunun itselleen.

Elokuva harrastaa häpeilemättä kiinteistö- ruoka- ja matkailupornoa. Kyseessä onkin hyvin aikaansa ilmentäen elokuva, jonka visuaalinen tyyli muistuttaa glamouria ihannoivan Instagramia. Hyvin huolellisesti kuratoituja kuvia kaukomaista, luksuksesta ja kauniista ihmisistä.

Kyseessä on fantasian luontia.

Ikivihreine jazz-sävelmineen ja helposti arvattavine juonikuvioineen elokuva on lopulta kovin länsimaalainen. Sen aasialaiset vivahteet ovat hienovaraisia ja syvästi kulttuurillisia.

Perheen ja perinteen vaaliminen nousee kantavaksi teemaksi ja pakolliseksi esteeksi rakkaustarinalle. Rakastavaisten söpöilyä kiinnostavammaksi ihmissuhteeksi kehittyy äidin ja miniäkokelaan dynamiikka.

Kulttuurimuurien kaataminen on ainoa tie onnelliseen loppuun. | Timo Alho

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Koreileva ja sujuva kerronta.

Huonoa: Komediallisuus tulee lähinnä mainioiden sivuhahmojen muodossa.

Erityistä: Kirjatrilogiaan perustuvan elokuvan jatko-osa China Rich Girlfriend on jo varmistettu.

Peter Iovino

Stephanie Smothersin (Anna Kendrick) ja Emily Nelsonin (Blake Lively) ystävyys alkaa kiehtovana, mutta yltyy varsinaiseksi mysteeriksi.

Komediaohjaajan jännärikäännös

Missä on Emily? (A Simple Favor, Yhdysvallat, 2018)

Ohjaus: Paul Feig. Käsikirjoitus: Jessica Sharzer perustuen Darcey Bellin kirjaan.

Rooleissa: Blake Lively, Anna Kendrick, Henry Golding.

Kesto: 117 min. K-12.

Stephanie (Anna Kendrick) on kotiäiti-vloggari, joka on tutustunut häikäisevän eleganttiin Emilyyn (Blake Lively). Kaksikko on tavannut samaa esikoulua käyvien lastensa kautta ja ystävystynyt martinien ja tunnustuksien myötä.

Eräänä päivänä Emily on kadonnut.

Elokuvan alkupuoli on kiehtovaa seurattavaa, koska Kendrick ja Lively syorastaan räiskyvät toisistaan. Näiden komediallinen ajoitus toimii ja kemiaa löytyy. Samalla pinnan alla muhiva synkkyys kutkuttaa.

Stephanie aloittaa tutkimaan Emilyn menneisyyttä käyttäen hyväkseen vloginsa seuraajia. Emilyn aviomies Seanin (Henry Golding) ja Stephanien välit lämpenevät.

Elokuva toimii tarkoituksellisesti epämääräisenä. Se on juoniverkkoa asetellessa hyvä idea, koska se pitää katsojan arvailemassa oikeita motiiveja. Tyyli liikkuu rikoskomedian ja vainoharhaisen ihmisuhdejännärin maastoissa.

Tarinan edetessä vakaampi suunta olisi kuitenkin voinut pelata paremmin elokuvan kokonaisuuden kannalta. Nyt tyylittely alkaa tuntua ajoittain epävarmuudelta. Jännitystä leikataan huumorilla.

Se toimii kun Kendrickin näyttelemä hahmo tekee niin. Ohjaaja Paul Feigiltä olisi toivonut enemmän jämäkkyyttä.

Lähinnä räväköistä, naisvetoisista komedioista (kuten Morsiusneidot ja Spy — vakoojan asussa) tunnettu Feig osoittaa, että hän osaa punoa kutkuttavia juonilankoja. Vaikka tunnelmallisesti elokuva on ajoittain hieman epätasainen, pitää mysteerin kehittyminen hyvin otteessaan. | Timo Alho

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Mysteeri. Kendrick ja Lively.

Huonoa: Tyylillisesti epätasainen.

Erityistä: Elokuvassa juotava Aviation Gin -merkki on Blake Livelyn aviomiehen Ryan Reynoldsin omistama.

Tony Rivetti

Jennifer Garnerin näyttelemästä tragedian kokeneesta naisesta muodostuu verinen kostaja.

Kurttuotsaista pyssynpiipuilla osoittelua

Peppermint (Yhdysvallat, 2018)

Ohjaus: Pierre Morel. Käsikirjoitus: Chad St. John.

Rooleissa: Jennifer Garner, Juan Pablo Raba, John Gallagher Jr., Pell James, John Ortiz, Richard Cabral, Annie Ilonzeh.

Kesto: 102 min. K-16.

Riley North (Jennifer Garner) menettää perheensä rikollisjengin ammuskelussa. Tekijät pääsevät, kuin koirat veräjästä, kiitos korruption.

North viettää seuraavat viisi vuotta valmistautuessa varsin raamatulliseen kostomyrskyyn saadakseen perheelleen oikeutta.

Kyseessä on melko tuttu kostofantasian asetelma Väkivallan vihollinen -elokuvien tyyliin. Yksin kaikkia vastaan, heikkojen puolesta. Hyvin amerikkalainen ajatusmalli, joka kumpuaa turvattomuuden tunteesta.

Aiemmin hyvin samankaltaisia perusvarmoja ja kliseisiä toimintaelokuvia ohjannut Pierre Morel on taloudellinen ja osaa kuvata muutaman tarpeeksi kauniin ja iskevän kuvan, joista saadaan koostettua myyvä traileri.

Alias-sarjassa salaista agenttia näytellyt Garner on aivan kotonaan toimintasankarin saappaissa. Elokuva kuitenkin kuvaa hänet joko tunteellisena kotiäitinä tai piinkovana tappajana. Eri puolista ei muodostu kokonaista ihmistä.

Toimintaelokuvaksi Peppermint on liian hidastempoinen. Rikosdraamaksi sillä ei ole tarpeeksi hyvää käsikirjoitusta. Garnerin ulkonainen olemus olisi voinut kantaa kumpaa tahansa.

Elokuvan ensimmäinen kolmannes pohjustetaan jalkoja laahaten Northin traumojen syyt. Kun toimintaan lopulta päästään, vietetään suurin osa ajasta kuitenkin poliisien tai rikollisten seurassa, juonta selitellessä.

Loppu kulminoituu kurttuotsaiseen pyssyillä osoittelemiseen. Koston jälkimaku ei ole suloinen. | Timo Alho

KAKSI TÄHTEÄ

Hyvää: Garnerin action-habitus.

Huonoa: Tylsä käsikirjoitus ja kaavamainen toteutus.

Erityistä: Käsikirjoittaja Chad St. John breikkasi Hollywoodissa Tuomari-hahmon fanifilmin The Punisher: Dirty Laundry kirjoittajana.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat