Etelä-Savon taidepalkinnon sai diplomilaulaja Leena Astikainen — Etelä-Savon taidetoimikunta palkitsi hänet pitkäjänteisestä työstä kuoronjohtajana ja laulunopettajana

Taidepalkinto on suuruudeltaan 5 000 euroa.

Soila Puurtinen

Palkittu Leena Astikainen työssään, kuoroa johtamassa.
Palkittu Leena Astikainen työssään, kuoroa johtamassa.

Savonlinnalainen laulunopettaja ja kuoronjohtaja Leena Astikainen on saanut Etelä-Savon tämän vuoden taidepalkinnon. Sen myöntää Etelä-Savon taidetoimikunta.

Astikainen on opettanut laulua ja johtanut perustamiaan kuoroja Savonlinnassa jo yli 30 vuoden ajan. Hän valmentaa myös Oopperajuhlien lapsikuoroa.

Astikaisen johtamille lapsi- ja nuorisokuoroille myönnettiin hiljattain myös Lapsenpäivä-palkinto.

Taidetoimikunta perustelee palkitsemista sillä, miten sadat ja taas sadat lapset ja nuoret ovat päässeet nauttimaan Astikaisen innostavasta ja kannustavasta opetuksesta. Menossa on jo toinen kuorosukupolvi.

Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle, taiteenalalla toimivalle yhdistykselle tai muulle yhteisölle. Viime vuonna palkinnon sai kirjailija Martti Issakainen.

Uusimmat uutiset