Mikkeliläinen metalliyhtye Balance Breach julkaisee uutta musiikkia ja palaa keikkalavoille

Tammikuussa bändi esiintyy kotikulmillaan yhdessä toisen mikkeliläiskokoonpanon Riddle Me Thisin kanssa.

Pihla Liukkonen

Balance Breach on yhtä kuin Saku Heimonen, Joni Härkönen, Aleksi Paasonen, Terho
Korhonen, Antti Halonen.
Balance Breach on yhtä kuin Saku Heimonen, Joni Härkönen, Aleksi Paasonen, Terho Korhonen, Antti Halonen.

Mikkeliläinen Balance Breach julkaisee uutta musiikkia perjantaina 4. tammikuuta. Debyyttialbumiaan puolen vuoden ajan työstänyt BB on antanut julkaistavalle singlelle nimeksi Hypocrite.

Tammikuussa yhtye aktivoituu myös keikkarintamalla. Balance Breach esiintyy kotikaupungissaan 19. tammikuuta yhdessä toisen paikallisen metalliyhtyeen, Riddle Me This -kokoonpanon kanssa. Keikkapaikkana on Wilhelm Public House.

Myös Riddle Me This julkaisee uutta musiikkia tammikuussa. Ristiinasta lähtöisin oleva bändi voitti viime keväänä Bändikilpailu helvetistä -kisan, johon osallistui kaikkiaan 150 yhtyettä.

Molemmat mikkeliläisbändit on eri yhteyksissä nimetty Suomen modernin metallin kovimmiksi nousijoiksi. Tammikuun lopulla bändit esiintyvät Helsingissä yhdessä My Favourite Nemesiksen kanssa.