Klaus Härön elokuvassa naurunhetket jäävät vähiin, Jane Austenin rakastettu komedia sai raikkaan muodonmuutoksen, sanoo Länsi-Savon elokuvakriitikko

Citizen Jane Productions

Poika (Martin Paul) ja isä (Peik Stenberg) hautaavat äitiä vaikeissa tunnelmissa.
Poika (Martin Paul) ja isä (Peik Stenberg) hautaavat äitiä vaikeissa tunnelmissa.

Naurut hetket jäävät vähiin

Elämää kuoleman jälkeen (Suomi, 2019)

Ohjaus ja käsikirjoitus: Klaus Härö

Rooleissa: Peik Stenberg, Martin Paul, Lena Labart

Kesto 81min. K-7.

KOLME TÄHTEÄ

Työteliäs Klaus Härö on luonut uran ohjaajana joka tekee elokuvia kuten Miekkailija ja Tuntematon mestari. Aikuisia draamoja, joissa on eurooppalaisen art house -elokuvan hienohko aromi. Arvokas jäykkyys on aina jotenkin sopinut tarinan kohteeseen.

Onhan Härö kuitenkin harvoja suomalaisia elokuvaohjaajia jotka ovat edes olleet maininnoissa ulkomaalaisia elokuvapystejä jaettaessa. Uusimmassa otetaan löysemmin rantein. Elämää kuoleman jälkeen -elokuvan lähdemateriaalina on oma elämä.

Ohjaaja-kirjoittaja ei edes yritä heittää omien kokemuksiensa päälle hämäävää harsoa. Siinä missä monet amerikkalaiset elokuvat joutuvat vakuuttelemaan lopputeksteissään, etteivät elokuvan henkilöt ole tosia, täräyttää Härö heti alkuteksteihin huomautuksen siitä, että nämä ovat aitoja tyyppejä.

Tuntuu, että Härö on halunnut purkaa tuntemuksiaan tietyille ihmisille. Harmillisesti katsoja tuntuu jäävän hieman lasin väärälle puolelle intiimissä avautumisessa. Motiivit ovat epäselviä ja vuorovaikutuksen taustalla kuohuvat lähinnä vastaamattomiksi jätettyjä kysymyksiä.

Ohjaajan alter egona toimii Stefan (Martin Paul). Äiti on juuri kuollut. Isä Nisse (Peik Stenberg) ei halua hautajaisia. Suku vaan koolle kotiin.

Isän ja pojan suhteesta ei saada kaikkea mahdollista irti, vaikka äidin kuolema tarjoaakin mitä dramaattisimmat puitteet. Enimmäkseen kyseessä on kokoelma melko arkisista hetkistä, jotka eivät aina tunnu kovin merkityksellisen koskettavalta katsojalle. Roolisuoritukset ovat hyviä, ja niissä on patoutuneita tunteita sekä kaihoa.

Robert Nordströmin kuvat vangitsevat hetket viimeisteltyyn tapaan. Esimerkiksi vanha omakotitalo ja vihreä pakettiauto kuvataan persoonallisella ja suorastaan leikikkäällä tavalla.

Se onkin harvoja elokuvan piirteitä jotka auttavat ymmärtämään, että kyseessä pitäisi olla komediallinen draama. Naurun hetkiä ei nimittäin jälkikäteen muista montaa.

Kasvukertomus fantasiamaailmassa

Disney/Pixar

Örkkiteinien Aaron ja Iikan loitsu saada kuollut isä takaisin menee hieman pieleen.
Örkkiteinien Aaron ja Iikan loitsu saada kuollut isä takaisin menee hieman pieleen.

Eteenpäin (Onward, Yhdysvallat, 2019).

Ohjaus: Dan Scanlon.

Käsikirjoitus: Dan Scanlon, Jason Headley, Keith Bunin.

Suomenkielisissä äänirooleissa: Riku Nieminen, Henri Piispanen, Hanna Kaila, Sanna Saarijärvi, Stan Saanila.

Kesto 103 min. K-7.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvien animaatioelokuvien voima on siinä, että ne pystyvät käsittelemään tunteellisia ja vaikeita teemoja hyvin vauhdikkaissa ja viihdyttävissä puitteissa.

Nuorille katsojille ei tarvitse pakkosyöttää moraalitarinoita, jos homman osaa tehdä oikein. Mestarillisesti sen hallitsee animaatiostudio Pixar. Eteenpäin näyttää railakkaalta fantasiaseikkailulta. Sen sisällä sykkii tarina isäsuhteen kaipuusta, veljeydestä ja kuolemasta.

Päähenkilöt Iikka ja Aaro ovat teini-ikäiset veljekset, jotka ovat örkkejä. Heidän naapurustonsa on pullollaan fantasiataruista tuttuja olentoja sekä ilmiöitä. Kyse ei ole mistään tomuisesta ritariajan mytologiasta, vaan maailma on nykyaikainen.

Aaro paahtaa menemään 1970-luvun jenkkityylisellä pakettiautolla. Lähiöiden riesana ovat roskia syövät villit yksisarviset. Illalla liikkuessa kannattaa varoa kovistelevia keiju-prätkäjengejä. Myytit on käännetty hupaisalla tavalla osaksi arkista kasvukertomusta.

Iikka ei ole koskaan tavannut isäänsä joka kuoli ennen toisen poikansa syntymää. Iikan syntymäpäivänä äiti esittelee lahjan haudan takaa kummallekin pojalle. Kyseessä on taikasauva, jolla on mahdollisuus kutsua isukki takaisin yhdeksi päiväksi.

Pieleen menneen loitsun vuoksi takaisin saadaan vain isän alapuolisko. Näin alkaa seikkailu loitsun loppuunviemiseksi. Jos aika loppuu kesken, ei Iikka saa koskaan tavata isäänsä.

Seikkailua, sydäntä ja huumoria on hyvässä tasapainossa. Pixarin asteikolla kyseessä on kuitenkin vain ihan tyydyttävä teos. Se erityinen salainen ainesosa tuntuu puuttuvan. Tunteiden purkamiset tuntuvat tällä kertaa pakollisilta tanssiaskeleilta.

Jane Austenia freesillä tyylillä

Working Title Films

Anya Taylor-Joy on Emma Woodhouse, Jane Austenin menestyskirjaan perustuvassa elokuvaversiossa.
Anya Taylor-Joy on Emma Woodhouse, Jane Austenin menestyskirjaan perustuvassa elokuvaversiossa.

Emma (Iso-Britannia, 2020).

Ohjaus: Autumn de Wilde.

Käsikirjoitus: Eleanor Catton perustuen Jane Austenin romaaniin.

Rooleissa: Anya Taylor-Joy, johnny Flynn, Bill Nighy, Mia Goth, Miranda Hart, Josh O'Connor, Callum Turner, Rupert Graves.

Kesto 125min. Sallittu kaikenikäisille.

KOLME TÄHTEÄ

Jane Austenin rakastettu komedia on saanut hyvin raikkaan muodonmuutoksen. Paremmin muotokuvien valokuvaajana ja musiikkivideoiden ohjaajana tunnettu Autumn de Wilde on ottanut niin omaleimaisen lähestymistavan pukudraamaan, että katsojalla menee hetki tottua tyyliin.

Alku on Emmassa muutenkin hieman etäännyttävä. Melko itsekkäästi muiden rakkauselämiä ohjaileva Emma Woodhouse (Anya Taylor-Joy) tulee esille aluksi suorastaan kylmänä. Kyseessä on onneksi vain tehokeino, hieman riskialtis sellainen.

Taylor-Joyn upea, hieman androgyyninen olemus päähenkilönä tuntuu mysteeriltä. Inhimillisyyteen päästään vasta kun räiskyvän dialogin hanat vihdoin avataan kunnolla.

Pian koreileva kuvakieli jää taustalle ja komedia alkaa heräillä täysin mitoin. Kyse on nuorten ihmisten kömpelöstä, ylpeästä ja viiltävästä rakkaudesta.

Etikettien mukaiset kosiskelut ja aidot tunteet eivät aina mene yksi yhteen. Taustalla ohjaileva Emma tietysti menee kaikessa hässäkässä itsekin pihkaantumaan.

Emman isää näyttelevä Bill Nighy ja neiti Batesina nähtävä Miranda Hart tarjoavat elokuvaan kokemusta. Heidän esityksissään on huumoria, mutta myös elokuvan tarvitsemaa rauhoittavaa varmuutta.