Savonlinnan kaupunginhallitus esittää kulttuuripääkaupungin omarahoitukseksi kahta miljoonaa euroa ja jatkaa neuvotteluita, että muutkin kumppanikaupungit nostaisivat rahoitustaan

Savonlinnan kaupunginvaltuusto päättää kaupungin rahoitusosuudesta ensi maanantaina.

Soila Puurtinen

Olavinlinna olisi varmasti keskiössä Savonlinnan kulttuuripääkaupunkivuoden hankkeessa.
Olavinlinna olisi varmasti keskiössä Savonlinnan kulttuuripääkaupunkivuoden hankkeessa.

Savonlinnan kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että kaupungin omarahoitusosuudeksi kulttuuripääkaupunkivuoteen varataan kaksi miljoonaa euroa.

Esitys syntyi äänin 5–4. Kaupunginvaltuusto päättää omarahoitusosuudesta ensi maanantaina.

Kaupunki jatkaa neuvotteluja muiden kumppanikaupunkien kanssa, jotta ne nostaisivat omarahoitusosuuttaan vastaavasti. Esimerkiksi Mikkelin kaupunginhallitus jätti tammikuussa pöydälle 840 000 euron rahoitusosuuden ja puheissa oli, että Mikkelin ja muiden kaupunkien maksuosuus olisi 500 000 euroa.

Itä-Suomen neljä maakuntaa, niiden keskuskaupungit ja Savonlinna tavoittelevat yhdessä alueelleen Euroopan kulttuuripääkaupunkia 2026 Saimaa-ilmiöksi nimetyssä hankkeessa.

Kulttuuripääkaupunkirahoitus tarvitaan kuuden vuoden aikana vuosina 2022–2027, jos Savonlinna valitaan Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Vuodessa maksuosuus olisi 330 000 euroa, joka etsittäisiin vuosittain elinkeinotoimen rahoista.

Savonlinnan kaupunginhallituksen äänestyksessä hävisi vs. kaupunginjohtajan esitys, jonka mukaan omarahoitusosuus olisi miljoona euroa. Sekin olisi etsitty elinkeinotoimen rahoista.

Savonlinna ei vielä saanut päätettäväkseen kulttuuripääkaupunkihaun kakkosvaiheen rahoitusta, koska maakuntahallitus päätti palata asiaan vasta 24. huhtikuuta. Kakkosvaiheen rahoitusta tarvitaan ensi syksystä vuoden 2021 loppuun, jos Savonlinna valitaan hakuprosessin toiselle kierrokselle.

Maakuntaliiton virkamiesesityksen mukaan jokaisen kaupungin ja jokaisen maakunnan maksettavaksi tulisi toisessa hakuvaiheessa 30 000 euroa.

Kulttuuripääkaupunkihakemus on jätettävä 5. toukokuuta. Korona ei ole ainakaan vielä tuonut muutosta hakuaikatauluun.