Tänä kesänä ei paljoa kesäteattereissa istuta, paitsi Pieksämäellä – Rengin kosto saa ensi-iltansa juhannuksena

Länsmäkiset-teatteriryhmä varautui jo keväällä koronarajoitusten mahdolliseen purkuun ja on nyt valmis esittämään uuden näytelmänsä.

Juhani Joensuu

Rengin kosto saa ensi-illan juhannuspäivänä. Renki (Jari Kauppinen) ei ole tyytyväinen isännän (Terho Häkkinen) kohteluun.
Rengin kosto saa ensi-illan juhannuspäivänä. Renki (Jari Kauppinen) ei ole tyytyväinen isännän (Terho Häkkinen) kohteluun.

Valtaosa Suomen sadoista kesäteattereista on joutunut laittamaan ovet täksi kesäksi säppiin koronaan liittyvien rajoitusten seurauksena.

Länsmäkiset-teatteriryhmä Pieksämäeltä on yksi poikkeuksista. Rengin kosto -näytelmän ensi-ilta pidetään Venetmäen Häkkilän tilalla juhannuspäivänä.

– Keväällä kun kuultiin, että kaikki kesäteatterit peruvat, päätettiin, että valmistellaan esitys kesäksi esitysvalmiiksi, jos käykin niin, että rajoitukset höllentyy, näytelmän renkiä esittävä Terho Häkkinen kertoo.

Työryhmä on nyt harjoitellut yhdessä maaliskuusta alkaen.

Harjoitukset ovat sujuneet Häkkisen mukaan helposti. Nyt esitettävä näytelmätrilogia perustuu kolmeen lyhyempään näytelmään, joita työryhmä on esittänyt vuosina 2018–2019. Käsikirjoitus ja ohjaus ovat Juhani Joensuun.

– Käsikirjoitus on väljä, eli siinä on vähän muuttuvia tekijöitä. Pidetään yleisö mukana ja homma mielenkiintoisena, Häkkinen kertoo.

Trilogian pohjana olevat 20-minuuttiset lyhyet näytelmät syntyivät kulttuuriapurahalla. Mukana on kylän persoonia ja perinnettä.

– Vanhemmat kyläläiset voivat näytelmästä tunnistaa vaikka itsensä.

Koronatilanteen seurauksena työryhmä on tehnyt tiettyjä erityisjärjestelyjä. Esitykset pyritään pitämään ulkotilassa ja ohjeistuksen mukaisia turvamääräyksiä noudattaen.

Kesäteatterit

Rengin kosto –trilogian esitysaikataulu

La 20.6. klo 16 Ensi-ilta, Häkkilän tila

To 2.7. klo 18 Kulttuuripappila Sylvi

Su 12.7. klo 13 Kulttuuripappila Sylvi

Pe 24.7. klo 18 Häkkilän tila

La 25.7. klo 14 Jäppilän esiintymislava

Su 26.7. klo 13 Häkkilän tila

Liput maksavat 15 euroa.

Alle 15-vuotiaat pääsevät näytelmään aikuisten seurassa ilmaiseksi.

Lippuvaraukset pyydetään tekemään etukäteen osoitteeseen terho.hakkinen@venetmaki.fi.