Mikkeliläinen taidegalleria Galleriari sulkee ovensa toistaiseksi

Galleriaan pääsee edelleen asioimaan ennalta sovittuna aikana, sillä kehystystoiminta jatkuu.

Galleristit Anna-Katri ja Ari Hänninen ovat päättäneet sulkea näyttelyt koronavirusepidemian leviämisen ehkäisemiseksi.
Galleristit Anna-Katri ja Ari Hänninen ovat päättäneet sulkea näyttelyt koronavirusepidemian leviämisen ehkäisemiseksi.

Koronavirusepidemia sulkee mikkeliläisen taidegallerian toistaiseksi. Kasarminkadulla sijaitseva Galleriari sulkee ovensa perjantaina kello 17.

Gallerian yhteydessä oleva kehystysliike jatkaa toimintaansa ja siellä voi asioida ennalta sovittuna ajankohtana.

Gallerian yhteydessä on myös myyty taiteilijatarvikkeita ja niiden kauppa siirtyy verkkoon. Tuotteita toimitetaan Mikkelin alueelle veloituksetta.

Kevään viimeisiksi näyttelyiksi jäivät Päivi Haavikon akvarellinäyttely Kaunis on luomakunta ja Minäkuva-taidepajojen tuotoksia esitellyt katselmus.