Tilaajalle

Mikkeliläistä Chephreonia ja lääkäri Matti Suistomaata ei pinnalta katsoen yhdistä mikään — Molemmat ovat äskettäin julkaisseet levyllisen musiikkia

Musiikin laji, ikä ja elämäntilanne eroavat toisistaan, mutta yhteistä on halu tehdä musiikkia ja tarjota sitä kuulijoille. Johtajaylilääkärin virasta eläkkeelle jäänyt Matti Suistomaa on lauloi levyllisen hyvin asioiden puolesta. Lukiolaisten Topias Nylenin ja Nuutti Hokkasen bändi puolestaan edustaa genreltään marginaalin marginaalia.

Vesa Vuorela

Matti Suistomaa on ottanut laulutunteja 1960-luvun lopulta lähtien, ja saattoi vihdoin toteuttaa yhden unelmistaan. Pianisti Hannu Suorlahti  säestää häntä vasta julkaistulla hyväntekeväisyyslevyllä.
Matti Suistomaa on ottanut laulutunteja 1960-luvun lopulta lähtien, ja saattoi vihdoin toteuttaa yhden unelmistaan. Pianisti Hannu Suorlahti  säestää häntä vasta julkaistulla hyväntekeväisyyslevyllä.

Kun mikkeliläinen Matti Suistomaa vuonna 2013 jäi eläkkeelle, kertoi hän Länsi-Savon haastattelussa (8.10.), että nyt olisi aikaa rakkaalle  lauluharrastukselle.

Luetuimmat