Tummasävyinen, hauska ja vähän tuhmakin — Pieksämäen teatterin Kvartetti-näytelmässä muistellaan menneitä ja puhutaan seksistä

Ensi keskiviikkona ensi-iltaan tulevan näytelmän pääteemana on luopuminen.

Arja Reinikainen

Pieksämäen teatterin Kvartetti -näytelmän rooleissa nähdään muun muassa Sanna Tarulahti ja Pekka Seppä.
Pieksämäen teatterin Kvartetti -näytelmän rooleissa nähdään muun muassa Sanna Tarulahti ja Pekka Seppä.

Minkälaista mahtaa olla vanhainkodissa, jonne on asettunut maailman oopperalavoilla loistaneet tähdet?

Törmäilevätkö suuret egot vai löytävätkö entiset kollegat yhteisen sävelen taiteilijauran ollessa ohi?

Pieksämäen teatteri on tarttunut ennakkoluulottomasti Ronald Harwoodin käsikirjoitukseen perustuvaan menestyskomediaan Kvartetti.

Näytelmä nousi Suomen kaikkien aikojen suosituimmaksi näytelmäksi, ja sitä esitettiin muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa kolmen vuoden ajan täysille katsomoille.

Näytelmän pääteema on luopuminen.

— Kun ikää tulee, tulee kroppaan kaikenlaista remppaa, muisti pätkii ja on luovuttava monista ennen niin tärkeistä asioista. Tummasta pohjasävystä huolimatta näytelmä on lämminhenkinen komedia, jossa menneitä aikoja muistellaan sokeripala suussa, analysoi näytelmää Annikki Saha.

Saha näyttelee hersyvän hyväntuulisen Cecily Robsonin roolin.

Näytelmän henkilöitä yhdistää se, että kaikki neljä ovat loistaneet Giuseppe Verdin oopperan Rigoletto tähtinä.

— Jokaisella heistä on takana pitkä elämä, sen tähtihetket ja myös notkahdukset. Niitä muistellaan yhdessä, puhutaan monenlaisista asioista, seksistäkin, kertoo Pekka Seppä.

Rohkeapuheisen Wilfred Bondin roolissa nähtävä Seppä ei suosittele näytelmää alle 10-vuotiaille.

— Muutama kirosana saattaa suustani livahtaa ja uskallampa jopa nipistää Jean Hortonia kerran pyllystäkin.

Nuorekkuutensa hyvin säilyttäneen sopraanon Hortonin roolissa nähdään Sanna Tarulahti. Aristokraattisen Reginald Bagetin roolissa nähdään Esko Kuisma.
Nätelmän ohjauksesta vastaa Pieksämäen teatterin luotto-ohjaaja Tuomo Salmela.

Alustavan suunnitelman mukaan pieksämäkeläiset aikovat esittää näytelmän myös Floridassa paikallisen suomalaisyhteisön kerhotalolla Lake Wortihissa.

— Olemme 10 vuoden aikana vieneet usemmankin, viimeksi Hyvää iltaa — nimeni on Olavi Virta -näytelmän Floridaan, jossa asuu vahva suomalaisyhteisö, kertoo Seppä.

Pieksämäen teatterin Kvartetti -näytelmän ensi-ilta keskiviikkona 23.10. klo 18 Pieksämäen Seurojentalolla.

Uusimmat uutiset