Yön konserttikiertueen Mikkelin keikka osuu sunnuntai-illalle — perjantaina salissa laulaa Suvi Teräsniska

Olli Lindholm sanoo kilpailun kiristyneen konserttisaleissa, eivätkä ihmiset kulje entiseen tapaan suosikkiartistinsa perässä.

Olli Lindholm kaipaa myös pienempien yleisöjen keikoille ja sellaisille Yö ensi keväänä suuntaa.
Olli Lindholm kaipaa myös pienempien yleisöjen keikoille ja sellaisille Yö ensi keväänä suuntaa.

Vuodesta toiseen täysille saleille esiintynyt Yö-yhtye tulee taas keikalle Mikkeliin 18. marraskuuta, mutta tällä kertaa salissa on vielä viikkoa ennen konserttia reilusti tilaa.
Yön keulahahmolla Olli Lindholmilla on selkeä näkemys asiasta:
— Ei me aikaisemmin olla soitettu Mikkelissä sunnuntai-iltana.

Mikaelin ohjelmisto kertoo, että samalla viikolla perjantaina Mikaelissa esiintyy Suvi Teräsniska. Hänen konserttiinsa vapaita paikkoja on enää parvella. Vaikuttaa siltä, että Teräsniskan ohjelmatoimisto Warner Music Live on napannut viikon parhaan keikkapäivän Yötä myyvän Piikkikasvi Agencyn nenän edestä.

Konserttisalikiertue on — laskutavasta riippuen —Yön yhdeksäs tai kymmenes, ja kiertuepaikkakunnat ovat pysyneet vuodesta toiseen pääosin samoina. Yleisökin on enimmäkseen samaa. Uskollista porukkaa.

— Toivoisin sydämeni pohjasta, että meille tulisi myös nuorempaa yleisöä. En tarkoita parikymppisiä, heillä on ihan omat juttunsa, mutta 34—40 -vuotiaita. Sitä tämä yhtye kyllä kaipaisi, Lindholm sanoo.

— Kun me aloitettiin konserttisalikiertueet vuonna 2001, ei ollut paljon kilpailua. 2010-luvulla yhä enemmän ja enemmän on tullut porukkaa mukaan. Tänä syksynä ovat harvassa ne orkesterit, jotka tekevät ravintolakeikkoja. Kaikki haluavat tehdä isoja tapahtumia tai konserttikiertueita.

Eikä yleisö enää seilaa vanhaan malliin suosikkiartistinsa perässä. Ilmiöt kiinnostavat.

— Ihmiset seuraavat, mitä ajassa tapahtuu. Ostopäätöksiä tehdään uudella tavalla. Vertaillaan viittä, kuuttakin konserttia ja päätöksenteko pitenee ja pitenee.

Ei kaipuuta yökerho-keikoille

Kiertue on nimeltään Mitä jos mä rakastan, ja se on myös Yö-yhtyeen uusimman levyn nimi.

— Levy on otettu hyvin vastaan. Maailma on tässäkin suhteessa muuttunut jännäksi, että en oikeastaan ole nähnyt levyarvosteluja. Haastatteluissakaan ei ole puhuttu levystä lainkaan. Nimmarikeikoilla olen saanut hyvää palautetta.

Pitkän uran tehnyt Lindholm tietää alan aaltoliikkeen. Saatat tehdä levykaupalla musiikkia ilman isoja hittejä, mutta kun sellainen osuu kohdalle, alkaa artistin aiempikin tuotanto käydä kaupaksi.

Ostopäätöksiä tehdään uudella tavalla. — Olli Lindholm

Uusi asia on yhteistyö mikkeliläisen sanoittajan Sanna Häkkisen kanssa.

— Hän teki tälle levylle kolme tekstiä. Antti Kleemola pyysi häneltä tekstin säveltämäänsä powerballadiin. Sanna tutustui musta tehtyihin juttuihin ja kirjoitti Tällainen mies -kappaleen. Soitin hänelle ja sanoin, että kappale kosketti mua heti. Hän vastasi, että Olli, sehän on susta tehty.

Olli Lindholm kertoo Yön palaavan klubikeikoille ensi keväänä. Hän kutsuu niitä aamupalakeikoiksi.

— En kaipaa enää sitä yökerhoaikaa, kun soitto aloitettiin vasta puolen yön aikaan. Mitä kaipaan, niin sellaisia 200 hengen paikkoja, kuppiloita, missä aloitetaan musisointi hyvissä ajoin ja soitetaan pienillä kamoilla, hiljaisella volyymillä. kerrotaan tarinoita.

Lindholm sanoo, että kun on kiertänyt Suomea keikoilla 38 vuotta, on niiltä matkoista aina kerrottavaa paikallisille kuulijoille.

Yö Mikaelissa 18.11. kello 18.

(Juttua muokattu 12.11. klo 9.30: Sanna Häkkisen sanoituksia Yön uudella levyllä on kolme, ei kaksi kappaletta.)

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet