Konserttiarvio: Anneleen Lenaerts loihti soittimestaan keijukaismaisen hentoja ja flyygelimäisen jyhkeitä sävyjä

Mikkelin kaupunginorkesteri, 16.9.2018 Mikkelin pitäjänkirkko. Erkki Lasonpalo, kapellimestari. Anneleen Lenaerts, harppu. Klami, Aho, Debussy, Respighi, Rota, Mascagni.

Annaleen Lenaerts on Wienin filharmonikkojen sooloharpisti.

Uuno Klamin lyhyen Sonatiinin lämmittelemänä Kalevi Ahon harppukonsertto Mearra (2016) avasi Mikkelin kaupunginorkesterin syyskauden komeasti.

Konserttoon oli saatu solistiksi maailmanluokan harpputaiteilija, Wienin filharmonikkojen sooloharpistina toimiva Anneleen Lenaerts, joka loihti soittimestaan keijukaismaisen hentoja ja flyygelimäisen jyhkeitä sävyjä kirkon täydeltä.

Norjan Lapin maisemissa syntynyt sävellys oli mielenkiintoinen sekoitus arkaaisia maaperän ääniä ja leiskahtelevia sointikipinöitä. Osien nimet Maa (Eanan), Tuli (Dolla) ja Meri (Mearra) kuvittivat kuulijalle sopivasti taustamaisemaa, kertomatta kuitenkaan liikaa. Itseäni hykerrytti, kun välillä maa kuulosti tulelta ja päinvastoin.

Ahon sävellystyylille ominaisia lainauksia oli kuultavissa Shostakovitsista Debussyyn, joista viimeksi mainitun säveltämä orkesteriruno La Mer häivähti Mearran loppupuolella.

Mearra on sävelletty itsenäiseksi teokseksi, tai vaihtoehtoisesti esitettäväksi yhdessä Claude Debussyn teoksen Dance sacrée et dance profane kanssa. Tässäkin mielessä La Mer -lainaus oli osuva johdanto seuraavaksi kuullun Debussyn pyhän ja maallisen tanssin sointipyörteisiin.

Lenaerts muuntui soittaessaan itsekin tanssijaksi

Lenaerts muuntui soittaessaan itsekin tanssijaksi, ainakin sen vaikutelman sain kun lumouduin ihailemaan hänen käsiensä liikkeiden notkeutta ja viehkeyttä instrumentin jatkeena.

Ehkä juuri tästä syystä niin harvat miehet valitsevat harpun soittimekseen, vastaavaa viehkeyttä kun ei monelta mieheltä löydy.

Rota, Respighi, Mascagni

Konsertin toinen puoliaika oli omistettu italialaisille säveltäjille Ottorino Respighille, Nino Rotalle ja Pietro Mascagnille. Respighin sarja Antiikin aarioita ja tansseja kuulosti hieman irralliselta tässä kontekstissa.

Ehkä se oli valittu ohjelmaan viittaukseksi antiikin ajan musiikkiin, jota tavallaan Aho kuvasi Maa -osan alkukantaisuudella ja Debussy Danse sacrée:n harppusoinnuilla, joista osaa varmaan jo Pythagoras tapaili 500 vuotta ennen länsimaisen ajanlaskun alkua.

Nino Rota on tullut kuuluisaksi erityisesti elokuvasävelmien puolelta, vaikka hän sävelsi myös valtavan määrän soolo- ja orkesterimusiikkia. Konsertto jousille oli makaaberin hauska teos, jonka ilkikuriset käänteet muistuttivat eräiden neuvostosäveltäjien musiikillisia kuvauksia hirmuhallitsijoidensa ajoista. Olihan Italiallakin oma Mussolininsa.

Kaupunginorkesteri innostui kapellimestarinsa Erkki Lasonpalon johdolla illan parhaaseen vireeseen Rotan musiikin tulkkina, ja palkitsi yleisön vielä ohjelmaan ikään kuin valmiiksi kirjoitetulla ylimääräisellä numerolla, Mascagnin Intermezzolla. | Teemu Laasanen