Teatteriarvio: Hella Wuolijoen Niskavuori-sarjan viimeinen näytelmä sopii poikkeustilan aikaan erinomaisesti

Mikkelin teatterin lauantain ensi-illassa katsomoon päästettiin 17 onnekasta.

Vesa Vuorela

Liisi Tandefelt vanhana Loviisana ja Aapo Oranen Juhani-pehtoorina Mikkelin teatterin Entäs nyt, Niskavuori? -näytelmässä. Kuva on harjoituksista.
Liisi Tandefelt vanhana Loviisana ja Aapo Oranen Juhani-pehtoorina Mikkelin teatterin Entäs nyt, Niskavuori? -näytelmässä. Kuva on harjoituksista.

Mikkelin teatteri

Hella Wuolijoki: Entäs nyt, Niskavuori?

Ensi-ilta suurella näyttämöllä 23.1.2021

Teatteritapahtuma syntyy jo siitä, kun ihminen kävelee läpi paljaaksi näyttämöksi nimetyn tyhjän tilan ja joku muu tarkkailee häntä. Näin ajattelee maailmankuulu ohjaaja Peter Brook. Pienikin määrä katsojia salissa siis riittää siihen, että näyttelijät paneutuvat rooleihinsa henkeen ja vereen.

Mikkelin teatteri totutti yleisöä pandemiarajoituksiin viime syksynä, kun katsomosta oli lupa täyttää puolet. Uudessa ensi-illassa lauantaina oli itku jo valmiiksi kurkussa, kun katsomoon päästettiin vain 17 onnekasta.

Teatteria tehdään nyt harvoille valituille. Poikkeustila luo esityksille erityiset paineet, laittaa kaiken suurennuslasin alle. Teatteri syntyy välittömästi, tässä ja nyt.

Harmi, jos pandemian pitkittyessä saisi katsoa esityksiä vain striimattuna tai hybridinä – pieni määrä yleisöä paikan päällä, muut katsomassa taltiointia kotona.

Vesa Vuorela

Niskavuorelaa miehiä piisaa. Näytelmäharjoituksissa Vintte Viitanen (vasemmalla), Risto Kopperi ja Tuomas Turkka roolihahmoissaan painostamassa Riina Uimosen tulkitsemaa Ilonaa. Kuva harjoituksista.
Niskavuorelaa miehiä piisaa. Näytelmäharjoituksissa Vintte Viitanen (vasemmalla), Risto Kopperi ja Tuomas Turkka roolihahmoissaan painostamassa Riina Uimosen tulkitsemaa Ilonaa. Kuva harjoituksista.

Hella Wuolijoen Niskavuori-sarjan viimeinen näytelmä sopii poikkeustilan aikaan erinomaisesti. Niskavuorella eletään jatkosodan ja sen jälkeistä aikaa, muutosten kautta. Ihmisten oikeustaju sekä vastuu perheestä, perinteistä ja kotimaasta punnitaan.

Riitoja syntyy, kun perintöä jaetaan ja velkaisesta tilasta pitäisi lohkoa maata evakoille ja sotaveteraaneille. Niskavuoren suurtilaa pitävät pystyssä naiset ja periksi ei anneta.

Näytelmässä on vakavien teemojen lisäksi yllättävän paljon lämmintä huumoria niin tekstissä kuin henkilöhahmoissakin. Ohjaaja Raija-Sinikka Rantala on hyödyntänyt tätä myös taustakohtauksissa. Näyttämötilaa on käytetty kiintoisasti ja esityksen kerroksellisuutta lisätty tuvan ikkunoiden takana tapahtuvan kautta.

Siinä vaihtuvat vuoden- ja päivänajat ja nähdään sekä kuullaan sodan ja sään ilmiöt. Aina tullaan ja mennään – joukossa, pareittain tai yksin. Ohjaaja on luonut lavalle eläväisen ja uskottavan kuvan kyläyhteisöstä, jossa jokainen on oma persoonansa.

Esityksen puitteet ovat kauniit. Perinteisistä räsymatoista korkean tuvan seinäminä tulee kodin ja kotimaankin symboli. Ohjaajan oivaltavan konseptin pohjalta on vaikuttavan lavastuksen suunnitellut Satu Vihavainen. Hänen ovat myös aikakautta myötäilevät persoonalliset puvut. Aina uusia tilanteita luovat valot on suunnittelut Janne Pajarinen ja monipuolisen äänimaailman Jukka Repo. Tarpeistosta vastaa tutulla tavalla Mari Heinonen, kampauksista ja naamioinnista Marjo-Riikka Romo.

Vesa Vuorela

Näytelmän ohjaaja Raija-Sinikka Rantala harjoituksissa kuvattuna Loviisan keinutuolissa.
Näytelmän ohjaaja Raija-Sinikka Rantala harjoituksissa kuvattuna Loviisan keinutuolissa.

Liisi Tandefeltin valinta vanhan Loviisan rooliin on ohjaajalta erinomainen ratkaisu. Vanhan emännän voimat ovat ehtyneet, mutta sisukkuus on tallella. Tandefeltin valtti on lämmin läsnäolo ja luonnollisuus sekä näyttelemisen nyanssien rikkaus. Jospa hän vain voisi lisätä puheensa kuuluvuutta, jotta myös hiljaiset repliikit kantautuisivat katsomoon. Tandefeltin realistinen ja hillitty tyyli on kuitenkin vaikuttava.

Itsensä työllä tappavaa Loviisan miniää Ilonaa näyttelee riipaisevasti Riina Uimonen. Avuksi tulee uusi Juhani-pehtoori Aapo Orasen vakuuttavassa tulkinnassa. Heidän romanssinsa tuo Niskavuorelle uusia tuulia. Suhde näyttää olevan myös Loviisan entisellä miniällä Martalla Marjaana Viitasen sävykkäänä tulkintana ja Tuomas Turkan apteekkarilla. Motoristi-apteekkari on kotijoukkojen johtaja, mutta käyttäytyy Martan rakkikoirana, vaikka taustalla häärii Martan aviomies, Risto Kopperin esittämä tohtori.

Tuuli Anikari muuntautuu loistavasti vanhaksi juorukello-Sandraksi, jonka kahvihammasta aina kolottaa. Hän vääntää repliikkinsä sellaisella ”Ikurin nuotilla”, että sitä ei pysty naama peruslukemilla kuuntelemaan. Vintte Viitanen tekee kaksi osaa, rovastina sekä Loviisan tärkeilevänä ministeri-poikana. Ismo Sievisen viinaan menevä vouti Rissanen vaatii velkakierteessä olevan Niskavuoren piioille ja rengeille lisää palkkaa. Venla Laarin nuori tarmokas Lilli on Niskavuoren tulevaisuuden toivo.

Kiitos mieleenpainuvasta ja puhuttelevasta kokonaisuudesta kuuluu koko työryhmälle.

Toivon sydämestäni, että mahdollisimman moni pääsee pandemian hellittäessä pian Mikkelin teatteriväen uutta upeaa luomusta katsomaan. Terveys edellä mennään, mutta teatteri lisää hyvinvointia ja luo mielihyvää meille kaikille.

Nyt jos koskaan tarvitaan myönteisiä elämyksiä ahdistavan poikkeustilan vastapainoksi.