Mikkeliläiselle Aapo Revolle 30 000 euron Lastenkulttuurin valtionpalkinto nukketeatteritaiteen edistämisestä — "Yllätyshän tämä oli"

Mikkelissä asuva ja työskentelevä Repo on reilun vuosikymmenen ajan pyörittänyt yhden miehen nukketeatteria, Reaktoria. Hän ideoi, käsikirjoittaa, ohjaa, lavastaa, luo rekvisiitat ja näyttelee esityksissään.

Jaakko Avikainen

Aapo Repo on maanantaina Helsingissä vastaanottamassa lastenkulttuurin valtionpalkintoa.
Aapo Repo on maanantaina Helsingissä vastaanottamassa lastenkulttuurin valtionpalkintoa.

Taiteen edistämiskeskuksen myöntämä 30 000 euron suuruinen lastenkulttuurin valtionpalkinto luovutetaan maanantaina Helsingissä. Tänä vuonna sen saa mikkeliläinen nukketeatteritaiteilja Aapo Repo.

— Yllätyshän tämä oli. Ei tällaista pysty mitenkään ennakoimaan. Yllätyin myös siitä, että voiko miulle oikeasti tulla tällainen palkinto. En ole pitänyt itseäni sellaisena henkilönä, joka saisi tällaisia juttuja, pohdiskeli nukketeatteritaiteilija Aapo Repo saatuaan tiedon palkitsemisestaan.

— Aiemmin palkinnon saaneet ovat kuitenkin isoja nimiä kaikki.

Palkinto on jaettu vuodesta 1981 lähtien ansioituneille lasten luovuutta edistäneille henkilöille, ja aiempien vuosien palkittuja ovat esimerkiksi Maikki Harjanne, Mauri Kunnas ja Allu Tuppurainen.

Lastenkulttuurin valtionpalkinto on yleensä jaettu vähintään kahtia, mutta tänä vuonna palkintoja on vain yksi. Taiteen edistämiskeskuksen johtajan Paula Tuovisen mukaan sillä halutaan korostaa palkinnon vaikuttavuutta ja kannustavaa merkitystä saajalleen.

Sitä ennen mie ajattelin, että haluan näyttelijäksi hinnalla millä hyvänsä — Aapo Repo

Mikkelissä asuva ja työskentelevä Repo on reilun vuosikymmenen ajan pyörittänyt yhden miehen nukketeatteria, Reaktoria. Hän ideoi, käsikirjoittaa, ohjaa, lavastaa, luo rekvisiitat ja näyttelee esityksissään.

Palkitsemisperusteluissa todetaan Revon taiteen seurassa viihtyvän niin isompien kuin pienempien katsojien, ja hänen luomansa leikkimaailmojen olevan turvallisia kaikille heistä. Alalleen Repo kouluttautui Turun taideakatemiassa vuosina 2003—2007, oltuaan sitä ennen näyttelijänä Imatran teatterissa.

Vuonna 2014 hän liittyi tanskalais-irlantilaiseen Teater Refleksioniin, ja on kiertänyt sen esityksissä kaikilla mantereilla, yhtä lukuunottamatta. Teater Refleksionin The Way BackHome on tuonut Revolle myös julkisuutta niissä maissa, joissa esitys on vieraillut.

Vuosina 2009—2014 Aapo Repo oli läänintaiteilijana Etelä-Savossa ja perusti viitenä peräkkäisenä vuonna toteutuneen Satujen sateenvarjo -festivaalin. Festivaali olisi Revon arvion mukaan voinut jatkua, mutta olisi tarvinnut enemmän käsiä kannattelemaan sitä.

Hänen omista produktioistaan tuorein on tänä syksynä toteutunut, vauvoille suunnattu paperiteatteriesitys Unipuu, josta Länsi-Savon teatterikriitikko Ilona Kolberg kirjoitti: ”Pehmeästi, lämmöllä, läsnäololla ja taidolla hän loihtii parissakymmenessä minuutissa studiotilaansa kokonaisen, käsinkoskeltavaan maailman.”

Tärkeintä taiteilija Revolle itselleen on se, että ihmiset kiinnostuvat hänen työstään. Siitä pitäminen on jo bonusta.

Pikku prinssi ratkaisi suunnan

Sytykkeen nukketeatteriin Repo sai Imatralla vuonna 2002, Pikku prinssi -näytelmää tehdessään.

— Sitä ennen mie ajattelin, että haluan näyttelijäksi hinnalla millä hyvänsä, mutta sen jälkeen halusin Turkuun opiskelemaan, vieläpä kesken kiinnityksen.

Tuolloin nukketeatterikoulutusta oli tarjolla myös Pieksämäellä, mutta molemmat linjat on sittemmin ajettu alas. Turussa tosin on edelleen valinnaisaineita tarjolla. Revon mukaan tänä päivänä nukketeatteritaiteilijaksi haluava joutuu hakemaan koulutuksensa maan rajojen ulkopuolelta.

— Venäjältä tai Puolasta sellaista löytyy. Meillä on Suomessa viisi amk-tasoista teatterilinjaa ja niissä kaikissa koulutetaan teatteri-ilmaisun ohjaajia. Raha ja suosio ratkaisevat.

Kulttuurin koulutuspaikkojen ohella myös koulujen taideopetus on hänen mielestään jo melko kehnolla tolalla.

— Kiinassa satsataan tällä hetkellä paljon rahaa tulevaisuuteen. Olin juuri Shanghaissa esiintymässä, ja siellä kysellään paljon meidän koulutuksestamme. Siinä samassa, kun kerroin, mitä kaikkea hienoa meillä on, tajusin, että periaatteessa se ja se asia on jo romutettu, eikä sekään ole enää mahdollista. Tulee sellainen olo, että miksi ihmeessä meillä tehdään niin?

Vuodesta 2015 alkaen Aapo Repo on ollut alan kansainvälisen järjestön, Uniman (Union internationale de la marionnette) Suomen yhdistyksen puheenjohtaja.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat