Milana Misic tulkitsee äitinsä lauluja Kangasniemellä – Laila Kinnusen elämä kiinnostaa kuulijoita siinä missä hänen musiikkinsakin

Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Misic on muusikko itsekin ja julkaissut omaa musiikkiaan kahdeksan studiolevyn ja yhden kokoelman verran.

Milana Misic on Laila Kinnusen tytär.
Milana Misic on Laila Kinnusen tytär.

Laila Kinnunen menehtyi Heinävedellä kaksi vuosikymmentä sitten. Jos hän eläisi, olisi hän viime vuonna viettänyt 80-vuotispäiväänsä.

Lailan Kinnusen tähti syttyi tanssilavojen kultakaudella, 1950-luvulla. Hän teki ensimmäinen levytyksensä Lazzarellan 18-vuotiaana ja se oli heti menestyshitti.

Elämänsä aikana Laila Kinnunen oli naimisissa kolme kertaa ja sai yhden lapsen. Nyt tytär, Milana Misic tulkitsee äitinsä musiikkia ja kertoo tarinoita hänen elämästään.

– Ymmärrän äitiäni ja haluan antaa sieluni hänen lauluilleen, Misic kertoo tiedotteessa.

Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Misic on muusikko itsekin ja julkaissut omaa musiikkiaan kahdeksan studiolevyn ja yhden kokoelman verran.

Lailan laulut -kiertue pysähtyy Kangasniemellä 14. maaliskuuta. Esiintymispaikkana kello 15 alkavassa konsertissa on Kangasniemi-sali.