Mikkelin musiikkijuhlat siirtää kaksi konserttia lokakuulta heinäkuuhun – Muut loka-marraskuun konsertit toteutetaan

Jaakko Avikainen

Toisen siirretyn konsertin piti olla Mikaelissa 25. lokakuuta.
Toisen siirretyn konsertin piti olla Mikaelissa 25. lokakuuta.

Mikkelin musiikkijuhlat siirtää kaksi lokakuulle suunniteltua konserttia pidettäväksi heinäkuussa.

Musiikkijuhlen festivaalijohtaja Teemu Laasanen kertoo tiedotteessa, että juhlien hallitus teki päätökset siirroista tiistaina.

Rakkaudelle – Rakkaudella -konsertti piti pitää Mikkelin Tuomiokirkossa 24. lokakuuta. Esiintyjät ovat sopraano Pelageya Kurennaya ja pianisti Maria Ralko.

Siirtämisen syynä ovat matkustusrajoitukset ja epidemiatilanne Venäjällä.

Toinen konsertti on sinfoniaorkesteri Vivon ja festivaalikuoron visualisoitu konsertti Suomalainen Fantasia. Sen esitys piti olla konserttitalo Mikaelissa 25. lokakuuta.

Konsertti siirtyy, koska sen esiintyjämäärä on suuri ja tekninen toteutus massiivinen, joten sen toteuttaminen nykytilanteessa ei olisi mahdollista turvallisesti.

Muut loka-marraskuun konsertit toteutetaan ohjelmiston mukaisesti.

Musiikkijuhlien konsertit jatkuvat maaliskuussa 2021. Kevään ohjelmisto julkaistaan joulukuun alussa.