Jukka Toivakasta Jukurien toimitusjohtaja, Pasi Kautonen lähtee — Johtotehtävät jaetaan, säästöjä haetaan

Valtaosa toimitusjohtajan tehtävistä jaetaan operatiiviselle johtoryhmälle, johon kuuluu neljä organisaation avainhenkilöä.

Taru Hokkanen

Jukurien puheenjohtaja Jukka Toivakka on nyt myös Jukurien toimitusjohtaja.
Jukurien puheenjohtaja Jukka Toivakka on nyt myös Jukurien toimitusjohtaja.

Jukurit HC oy:n hallituksen puheenjohtajasta ja toisesta pääosakkaasta Jukka Toivakasta tulee Jukurien uusi toimitusjohtaja.

Jukurit kertoo tiedotteessa, että seuran puheenjohtajan ja toimitusjohtajan tehtävät yhdistetään, ja toimitusjohtajana vuoden ajan toiminut Pasi Kautonen jättää tehtävänsä.

Valtaosa toimitusjohtajan tehtävistä jaetaan operatiiviselle johtoryhmälle, johon kuuluu neljä organisaation avainhenkilöä. He ovat ottelutapahtumasta, kuluttajamyynnistä sekä viestinnästä vastaava Kristiina Tiippana, yritysmyynnistä vastaava Pekka Pöyhönen, ravintolaliiketoiminnasta vastaava Tiia Töyrylä ja taloushallinnosta vastaava Irina Hyvönen.

Muutokset astuvat voimaan välittömästi ja niillä haetaan säästöjä.

Urheilupuolesta vastaa edelleen urheilujohtaja Jukka Holtari.