Saimaa-stadiumin rekrytoinnissa aikalisä

Uuden toimitusjohtajan valinta on siirretty alkusyksyyn.

Taru Hokkanen

Saimaa-stadiumi jatkaa ainakin syksyyn asti väliaikaisen toimitusjohtajan vetämänä.
Saimaa-stadiumi jatkaa ainakin syksyyn asti väliaikaisen toimitusjohtajan vetämänä.

Kalevankaankaan monitoimiareena Saimaa-stadiumin uutta toimitusjohtajaa ei valita kesän aikana. Hakuaika toimitusjohtajaksi päättyi toukokuun lopussa, mutta prosessi ei ole nyt edennyt.

— Hallitus kävi kesäkuussa hakijatilanteen läpi ja päätti jatkaa rekrytointia hiljaisena hakuna. Asiaan palataan elokuussa, jolloin on seuraava hallituksen kokous, Saimaa Stadiumi Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kalevi Niemi selvittää.

Niemi ei halunnut kommentoida hakijoiden määrää prosessin ollessa kesken. Hän olettaa toimitusjohtajavalinnan olevan valmis alkusyksystä.

— Uuden toimitusjohtajan aloittamisen ajankohta on tietysti auki. Sehän riippuu valitun henkilön työmarkkinatilanteestakin ja esimerkiksi siitä, onko hän paikkakuntalainen vai pitääkö hänen muuttaa tänne.

Saimaa-stadiumin väliaikaisena toimitusjohtajana toimii yhtiön hallituksen jäsen, Xamkin kehityspäällikkö Hanna Kuninkaanniemi. Saimaa-stadiumin omistavat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Mikkelin kaupunki ja Suomen Nuoriso-opisto.

Vuosi 2018 oli Saimaa-stadiumin ensimmäinen toimintavuosi. Yhtiön taloudellisesta tuloksesta on riittänyt keskustelua, sillä Saimaa-stadium teki 1,1 miljoonan euron liikevaihdolla peräti 790 000 euron tappion. Toukokuussa uutisoitiin, että yhtiökokous oli myöntänyt vastuuvapauden yhtiön hallitukselle, mutta ei ex-toimitusjohtaja Timo Welsbylle.

Kalevi Niemen mukaan tilanne ei ole muuttunut toukokuun jälkeen suuntaan tai toiseen. Welsbylle ei ole myönnetty vastuuvapautta, mutta myöskään mitään jatkotoimenpiteitä ei ole käynnistetty.

— Nämä ovat tuoreita asioita, eikä niistä ole mitään uutta kerrottavaa, Niemi toteaa.