Keskustakenttä on Sipilän takana — ”Ratkaisu on kevään kauraa”

Eteläsavolainen keskustaväki purkaa huoliaan, mutta rivit puheenjohtajan takana tiivistyvät. Juha Sipilä kehuu hallituksensa linjaa, ei paljon perusta opposition veroehdotuksista ja tekee omat ratkaisunsa keväällä.

Vesa Vuorela

Keskustan Etelä-Savon piirin puheenjohtaja Kirsi Olkkonen ilmaisi tiistain piirikokouksessa järjestöväen tuen puheenjohtaja Juha Sipilälle, joka puolestaan kertoo omat päätöksensä jatkosta ensi keväänä.
Keskustan Etelä-Savon piirin puheenjohtaja Kirsi Olkkonen ilmaisi tiistain piirikokouksessa järjestöväen tuen puheenjohtaja Juha Sipilälle, joka puolestaan kertoo omat päätöksensä jatkosta ensi keväänä.

Keskustan kenttää viime aikoina tiiviisti kiertänyt pääministeri, puoluejohtaja Juha Sipilä kertasi tiistaina keskustan Etelä-Savon piirin piirikokouksessa eteläsavolaiselle keskustaväelle hallituksen saavutuksia ja vastasi puolueväen huoleen keskustan kannatuksen nykynumeroista.


Sipilän mukaan hallituspolitiikassa on asetettu Suomen etu edelle, mikä on näkynyt myös keskustan kannatuksessa.
Tuoreet talous- ja työllisyysluvut kuitenkin osoittavat, että menettely on ollut oikea.
Tästä syystä Sipilä ei myöskään lämpene opposition tiistaisten varjobudjettien esityksille. SDP esittää muun muassa pääomatulojen verotuksen kiristämistä ja perussuomalaiset puolestaan varallisuusveron palauttamista.


— Edellisen hallituksen virhe oli yrittää korjata julkista taloutta verotusta kiristämällä. Me emme sitä tee, ja tulokset näkyvät nyt.

Sipilän mukaan hallitus pitää kiinni linjastaan, sillä ”talouspolitiikan linjassa ei ole ongelmaa”.
— Aina opposition budjettiesityksissä on yksityiskohtia, joihin voidaan palata, mutta hallituksen linja toimii.

Sipilä muistutti, että demarien esittämä pääomaverotuksen kiristys on itse asiassa jo tehty, kun solidaarisuusveron rajaa on tällä vaalikaudella laskettu ja pääomaverotus nousi 31 prosenttiin.


Perussuomalaisten varallisuusveron palauttamista Sipilä pitää populistisena veroesityksenä.
— Asiantuntijoidenkin mukaan varallisuusveron ohjaavuus on väärää. On järkevämpi verottaa tulosta kuin varallisuutta.

Sipilä sanoo kiertäneensä kuudessa päivässä viisi keskustapiirin piirikokousta.
Mikkelissä tiistaina järjestöväki kertasi tuntojaan, murehti Sipilälle ja maa- ja metsätalousmaaministeri Jari Lepälle maamiehen vaikeaa vuotta, vaati järkevää yksityislain uudistusta ja uutta linjaa tuotantorakennusten kiinteistöveroon.


Eteläsavolainen kenttä tunnustaa kuitenkin tukensa Sipilälle. Piirikokouksen käytävällä keskustaveteraani Juhani Alanen totesi, että rivit Sipilän takana vain tiivistyvät, kun ensi kesän Sotkamon puoluekokous lähestyy.
Piirin puheenjohtaja Kirsi Olkkonen, joka tiistaina myös valittiin jatkokaudelle, sanoi kokouksessa, että Sipilällä ja hallituksella on piirin kannatus.

Sipilä ei arvioinut omaa asemaansa puolueväen edessä, mutta totesi kokouksen jälkeen medialle, että hän päättää omasta jatkostaan keväällä.
— Se on kevään kauraa. Olen asettanut mittarit ja se, miltä ne näyttävät, niiden mukaan teen ratkaisuni.


Sipilä on aiemmin muun muassa Ylen haastattelussa todennut, että hän on käytettävissä puheenjohtajan paikkaa täytettäessä.