Tiistain saldo Essotessa: 11 uutta koronatartuntaa – Tartunnat liittyvät maanantaina uutisoituun tautiketjuun

Altistumisia on voinut tapahtua perjantaina 18.9. Amarillossa (kello 18–20) ja ravintola Kumarissa (kello 12–14).

Taru Hokkanen

Uusia koronatapauksia on löydetty viikonloppuna ilmaantuneesta tartuntaryppäästä Mikkelissä.
Uusia koronatapauksia on löydetty viikonloppuna ilmaantuneesta tartuntaryppäästä Mikkelissä.

Essoten alueella on todettu alkuviikon aikana 23 uutta koronavirustapausta. Essote kertoi maanantaina 12 koronatartunnasta ja tiistaina samasta ryppäästä löytyi 11 uutta positiivista tapausta.

– Tartunnat liittyvät vapaa-ajalla vietettyyn tilaisuuteen. Suosittelemme, että niistä maltettaisiin nyt pidättäytyä, koska tartuntoja on sen verran paljon liikkeellä, toteaa Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.

Maanantaina Aalto-yliopiston Mikkelin kampus suljettiin kahdeksi viikoksi siellä todettujen koronatapausten vuoksi. Essotesta ei kerrota, kuinka moni 12 tartuntatapauksesta on Aallon opiskelijoita.

Osaa altistuneista tavoitellaan edelleen tiistaina päivällä. Se on saatu selville, että altistumisia on voinut tapahtua perjantaina 18.9. Amarillossa (kello 18–20) ja ravintola Kumarissa (kello 12–14). Kumari ilmoitti tiistaina Facebookissa sulkevansa ovensa ensi viikon torstaihin asti varotoimenpiteenä. Kukaan ravintolan työntekijöistä ei ole sairastunut.

Tuona aikana mainituissa ravintoloissa asioineita koronaan viittaavia oireita saavia kehotetaan ottamaan yhteyttä Essoten päivystysapuun numeroon 116 117.

Poikkeuksellinen tilanne

Santeri Seppälä määrittelee Essoten tilanteen tällä hetkellä valtakunnallisesti poikkeukselliseksi sikäli, että koronatartuntoja on ilmaantunut kaksi isoa rypästä lyhyen ajan sisällä. Se on laittanut Essoten henkilöstön jälleen kerran tiukille, jotta testaa, jäljitä ja eristä -taktiikka on saatu toteutettua.

Päivittäin julkaistussa tilannekatsauksessa kerrotaan niistä tartunnoista, joiden kantajat ovat Essoten potilaita. Tartuntaketjut ulottuvat kuitenkin myös muihin maakuntiin, esimerkiksi opiskelijoiden kotipaikkakunnille.

Haasteelliseksi jäljitystilanteen tekee se, että koronatartunnat ovat levinneet nuorten keskuudessa. Nopealiikkeisillä nuorilla tauti ilmenee usein lievempänä kuin vanhemmilla ikäluokilla ja saattaa olla hyvin lieväoireinen tai kokonaan oireeton. Siinä tilanteessa tartunnan saanut levittää virusta ympärilleen taysin tietämättään. Hyvä piirre tartunnoissa on se, että ne on jäljitettävissä tiettyihin ryppäisiin.

– Olen varovaisen optimistinen tällä hetkellä, sillä tilanne on paremmin hallinnassamme kuin aiemmin ilmenneessä, jääkiekkoilijoihin liittyvässä ketjussa.

Koronatartuntojen lisääntymisessä on Seppälän mukaan nähtävillä kansallista kiihtyvyyttä, joka noudattaa keväällä tehtyjä ennusteita siitä, että epidemian huippu koettaisiin loka–marraskuussa.

– Sillä käyrällä tässä nyt ollaan. Meidän on vain opittava elämään tämän epidemian kanssa. Se on täällä vielä pitkään.

Tilaisuuksia voi järjestää

Essote suosittaa, että Mikkelin ravintolat jatkaisivat aukioloaikojensa rajaamista kello 24:een syyskuun 28. päivään saakka. Yleisötilaisuuksien osalta noudatetaan aluehallintoviraston linjausta. Yli 50 hengen tilaisuuksia voidaan syyskuussa järjestää sillä edellytyksellä, että koronaturvallisuus on hoidettu.

– Tulemme toimimaan tehostetusti tapahtumajärjestäjien kanssa, jotta näiden yli 50 hengen tilaisuuksien turvallisuus voidaan taata, sanoo Seppälä.

Kokoontumisia ei tarvitse kokonaan lopettaa, kunhan pitää järjen päässään. Seppälä kertoo, että Essoteen on ottanut yhteyttä esimerkiksi kotibileiden järjestäjä, joka on saanut selkeät neuvot, kuinka toimia. Hän muistuttaa, ettei nuorilta voi odottaa täyttä erakoitumistakaan, on vain muistettava pelisäännöt. Ne tutut asiat, kuten riittävät turvavälit, käsien pesemisen ja esimerkiksi sen, ettei yski kaverin kasvoille. Tahkolla järjestettyjen mökkibileiden kaltaiset kokontumiset kannattaa suosiolla siirtää tuonnemmas.

Viime viikonloppuna Tahkolla Kuopiossa järjestettiin mökkibileet, johon osallistui kymmeniä 17–20 -vuotiaita nuoria. Bileiden jäljiltä koronatartuntoja on havaittu eri puolilla Suomea, myös Mikkelissä.

Hevosurheilu-lehden mukaan viime viikonloppuna Mäntyharjussa Voikoskella järjestetyissä ratsastuksen SM-kisoissa on myös todettu koronavirustatunta. Kyseessä on lehden mukaan helsinkiläinen ratsastaja.

Paikallislehti Pitäjänuutisten mukaan Woikoski Feelingin kehitysjohtaja Sari Palmbergin mukaan kisailija ei yöpynyt kisa-alueella, mutta kävi ruokailemassa perjantaina alueen ravintolassa.

– Siellä ei ollut tuolloin tietääkseni kuitenkaan ruuhkaa. Henkilökunta on ohjeistettu koronan varalta ja siellä on väljät paikat, Palmberg sanoo lehdelle.

Woikoski Feeling sai tiedon kisailijan koronatartunnasta tiistaiaamuna. Matkailuliiketoiminta keskeytettiin saman tien kahdeksi viikoksi työntekijöiden mahdollisten altistusten vuoksi. Matkailupalvelukeskuksessa WHD Gårdissa Mäntyharjussa ja Kirjokiven kartanolla Kouvolan Vuohijärvellä työskentelee 10 työntekijää.

Työntekijät on ohjattu koronatesteihin ja omaehtoisiin karanteeneihin kahdeksi viikoksi.

Juttua päivitetty kello 13.42: Lisätty tieto Kumarin sulkemisesta ja tartunnasta Mäntyharjun Voikosken ratsastuksen SM-kisoissa.

Juttua päivitetty kello 14.37: Lisätty Santeri Seppälän kommentteja.

Juttua päivitetty kello 18.17: Lisätty lainaus Pitäjänuutisista.