Elokuva-arvio: Ensi-illassa katumusta tihkuva poliisidekkari

Destroyer on kaunistelematon ja kovaotteinen elokuva naisnäkökulmasta.

SABRINA LANTOS

Nicole Kidman näyttelee uupunutta LAPD-etsivää, jonka vanha peiteoperaatio palaa kummittelemaan.
Nicole Kidman näyttelee uupunutta LAPD-etsivää, jonka vanha peiteoperaatio palaa kummittelemaan.

Katumusta tihkuva poliisidekkari

Destroyer (Yhdysvallat, 2018)

Ohjaus: Karyn Kusama. Käsikirjoitus: Phil Hay, Matt Manfredi.

Rooleissa: Nicole Kidman, Toby Kebbel, Tatiana Maslany, Sebastian Stan, Scoot McNairy.

Kesto: 121 min. K-16.

Ohjaaja Karyn Kusama päätyi lupaavasti alkaneen uran ja yhden flopin jälkeen työskentelemään televisiosarjoihin. Kuvio on hyvin tuttu naisohjaajien osalta, ja alansa parhaat työskentelevätkin HBO:n, Netflixin ja muiden laatukanavien huippusarjoissa samaan aikaan, kun valkokankailla naisia edustaa yhä hyvin pieni joukko.

Destroyer tuntuu comebackilta Kusamalle. Se on ehkä myös paluu juurille. Destroyer on kaunistelematon ja kovaotteinen elokuva naisnäkökulmasta.

Erin Bell (Nicole Kidman) on loppuunajettu Los Angelesin poliisivoimien etsivä. Unettomat yöt ja murheet näkyvät päälle päin. Ongelmien takana on menneisyyden taakka, joka ei koskaan ole antanut Bellille mahdollisuutta antaa itselleen anteeksi.

Parin vuosikymmenen takainen peiteoperaatio, jossa Bell yhdessä parinsa Chrisin (Sebastian Stan) kanssa soluttautui karismaattisen ja sekopäisen Silaksen (Toby Kebbell) laumaan, palaa kummittelemaan.

Destroyer tuntuu comebackilta Kusamalle.

Bell päätyy jahtaamaan rikollisringin vanhoja tuttuja. Käy selväksi, että panokset ovat hyvin henkilökohtaiset.

Rankasti muuntautuneen Kidmanin Bell on hyvin perinteinen etsivähahmo. Sellainen, joka lepää ainoastaan menettäessään tajunsa kivusta tai juodessaan itsensä unholaan. Aluksi hahmon kuvaaminen tuntuukin hyvin kliseiseltä. Onko ainoa twisti siinä, että Bell onkin nainen?

Onneksi näin ei ole. Elokuvan edetessä perinteiset dekkarikuviot saavat paljon tavanomaista syvempiä sävyjä. Juoni itsessään ei ole ihmeellinen. Vaikutuksen tekee enemmänkin tutkielma rikollismaailman ja katumuksen psykologisesta vaikutuksesta ihmiseen. Tämä tuodaan esille vavisuttavan Kidmanin roolisuorituksella, Theodore Shapiron musiikilla ja Julie Kirkwoodin kuvauksella.

Kusama horjahtelee ajoittain yhdistellessään taiteellista katumuksen kuvausta kovaksi keitettyyn dekkariin. Riitasointuja on, eivätkä kohtaukset aina loksahda toisiinsa toivotulla tavalla.

Destroyer kerää myös jännitettä, jonka toivoo purkautuvan dynaamiseen toimintaan tai tunteenpurkaukseen. Suurin osa latauksesta kuitenkin päästetään pihalle enemmänkin hiljaisena vaikerointina.

Loppua kohden unenomainen tunnelma alkaa selittymään, kun tarina on kulkenut täyden kierroksensa ja kohoaa tunteelliseen ja audiovisuaaliseen cresendoonsa. Kyseessä on hyvin hiljaisella liekillä poriseva poliisidraama, joka haastaa genreen kohdistuvia ennakkoluuloja syventämällä toistuvasti nähtyjä asetelmia.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Pullollaan hyviä roolisuorituksia. Kuvaus. Musiikki.

Huonoa: Kaikki kohtaukset eivät hitsaudu toisiinsa.

Erityistä: Nicole Kidman ansaitsi roolisuorituksestaan Golden Globe -ehdokkuuden.

Uusimmat uutiset