Mikkelin kaupunginjohtaja: Yliopistokeskusten säästöt olisivat epäoikeudenmukaisia

Maakuntajohtajan mukaan tänä vuonna ratkaistaan Suomen korkeakouluverkon tuleva rakenne. "Ratkaisua tehtäessä on huolehdittava toimivien kokonaisuuksien kuten Mikkelin yliopistokeskuksen säilymisestä."

Vesa Vuorela

Mikkelin yliopistokeskustakin koskevia säästöaikeita ei aiota purematta niellä.

Yliopistokeskusten kaupunkien ja maakuntien johtajat ovat yhdessä esittäneet vastalauseen keskusten rahoituksen leikkausta vastaan.

Mikkelin kaupunginjohtajan Timo Halosen mukaan kyse on siitä, että yliopistokeskuksien rahoituksesta ollaan leikkaamassa tuhdisti isompaa siivua kuin muualla yliopistomaailmassa.

— Yliopistojen muusta rahoituksesta ollaan leikkaamassa noin kymmentä prosenttia, mutta yliopistokeskusten osalta leikkaus olisi lähes 30 prosenttia, jota pidämme epäoikeudenmukaisena, Halonen sanoo.

Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotuksen mukaan yliopistokeskusten rahoitus vähenisi 705 000 eurosta 500 000 euroon vuosikymmenen loppuun mennessä.

Maakuntien ja kaupunkien johtajien yhteisessä kannanotossa todetaan, että leikkaukset heikentäisivät yliopistojen ja alueiden yhteistyötä.

Vetoomuksessa todetaan, että alueellisiin yliopistokeskuksiin kohdistuvat säästöt eivät ole järkeviä, koska yliopistokeskukset tuovat paikkakunnilleen huomattavia lisätuloja kasvun ja tuotekehityksen kautta.

— Toivomme ja uskomme, että tähän asiaan voidaan edelleen vaikuttaa, Halonen sanoo.

Allekirjoittajina ovat Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkisen ja Halosen lisäksi kuuden kaupungin ja viiden maakunnan johtajat.

— Yliopistokeskuksen tarjoamat yhteydet ja tieto ovat monelle yritykselle perusteltu syy sijoittua maakuntaan. Yliopistokeskuksen luomilla työpaikoilla on myös merkitystä, kun muutoin julkisen sektorin työpaikkoja on Etelä-Savossakin merkittävästi vähennetty, sanoo Mäkinen.

Mäkisen mukaan pienyritysvaltaisessa Etelä-Savossa erityisesti kasvuyrittäjyyden vahvistamisella on keskeinen rooli. Hän toteaa, että esimerkiksi luomun merkityksen kasvu niin kansallisesti kuin maakunnallisesti vaatii tuekseen tehokasta yrittäjyyspolitiikkaa.

— Osuustoiminnalla on Etelä-Savossa perinteisesti vankka asema. Helsingin yliopiston osuustoiminnan opetukseen ja tutkimukseen saamia lahjoituksia koordinoidaan nimenomaan Mikkelin yliopistokeskuksesta.

— Tänä vuonna ratkaistaan Suomen korkeakouluverkon tuleva rakenne. Ratkaisua tehtäessä on huolehdittava toimivien kokonaisuuksien kuten Mikkelin yliopistokeskuksen säilymisestä. Yliopistokeskusten elintärkeät aluevaikutukset Etelä-Savon maakunnalle on päätöksenteossa otettava huomioon.

Yliopistokeskuksia on kuusi: Kajaanissa, Kokkolassa, Lahdessa, Mikkelissä, Porissa ja Seinäjoella. Keskuksissa toimii yleensä yksiköitä useasta yliopistosta.

Uutista päivitetty kello 11.49 maakuntajohtajan kommenteilla.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.