Tilaajalle

Mikkelin lukiolaiset voivat maanantaista lähtien ostaa ruokaa koulusta kotiin — "Lukion kokeilun jälkeen arvioidaan, onko konseptia mahdollista laajentaa muihinkin yksiköihin"

Etelä-Savon kunnissa kouluruokailusta yli jääneelle ruualle on löydetty monenlaista hyötykäyttöä. Tärkein tavoite kuitenkin on, että ruokaa jää yli mahdollisimman vähän.

Vesa Vuorela

Palveluvastaava Emmi Kekäläinen toteaa, ettei Mikkelin lukiossa ruokaa jää merkittävästi yli.
Palveluvastaava Emmi Kekäläinen toteaa, ettei Mikkelin lukiossa ruokaa jää merkittävästi yli.

Mikkelin lukiossa aloitetaan maanantaina kokeilu, jossa ylijäämäruokaa myydään koulun opiskelijoille ja henkilökunnalle.