Danske Bank lakkauttaa konttorinsa Mikkelissä toukokuussa – "Suuri osa pankkikonttorien perinteisistä tehtävistä on vähentynyt tai jopa lakannut"

Mikkelistä katsoen lähimmät konttorit sijaitsevat jatkossa yli sadan kilometrin päässä.

Länsi-Savo

Danske Bankin konttori palvelee Mikkelissä Mikonkadun ja Hallituskadun kulmauksessa vielä 8. toukokuuta asti. Konttori avattiin kyseisellä paikalla vuonna 2016.
Danske Bankin konttori palvelee Mikkelissä Mikonkadun ja Hallituskadun kulmauksessa vielä 8. toukokuuta asti. Konttori avattiin kyseisellä paikalla vuonna 2016.

Danske Bank lopettaa konttorinsa Mikkelissä. Konttorin toiminta päättyy 8. toukokuuta.

Pankin tiedotteen mukaan Mikkelin konttori yhdistetään pankin muihin konttoreihin. Mikkelin alueen asiakkaille lähimmät konttorit sijaitsevat jatkossa yli sadan kilometrin päässä Lappeenrannassa, Lahdessa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Joensuussa.

Danske Bankin konttorijohtajan Sari Salinnon mukaan konttorin lakkauttamisen taustalla on viime vuosien aikana tapahtunut asiakkaiden asiointitapojen muutos.

Salinto sanoo, että konttorien rooli pankkipalveluissa on pienentynyt merkittävästi, kun yhä useampi asiakas haluaa nykyään hoitaa pankkiasiansa mobiilisti, verkossa tai puhelimitse.

– Pankkikonttorien määrän aleneminen on yleismaailmallinen ilmiö, ja erityisesti se on ollut nähtävissä Pohjoismaissa, joissa asiakkaat ovat ottaneet käyttöönsä digitaalisia palveluja innokkaasti. Suuri osa pankkikonttorien perinteisistä tehtävistä on vähentynyt tai jopa lakannut, Salinto kertoo tiedotteessa.

Asuntokaupankäynti uudistuu

Salinnon mukaan yleistyvä digitaalinen asuntokauppa johtaa siihen, että asuntokauppaankaan ei enää tarvita konttoripalvelua.

– 80 prosenttia asuntolainaneuvotteluistamme käydään jo nyt etänä, koska se on usein asiakkaalle helpompaa ja nopeampaa. Digitaalinen asuntokauppa tulee muuttamaan myös itse kauppatilanteen sellaiseksi, että se ei edellytä ostajan, myyjän ja välittäjän yhteisen ajan löytymistä, vaan allekirjoituksen voi tehdä digitaalisesti, Salinto sanoo.