Mikkelin tuomiokirkon kellot soivat perjantaina iltaseitsemältä — ne muistuttavat rauhasta ja kulttuuriperinnöstä

Mikkelin tuomiokirkko osallistuu yhteiseurooppalaiseen kellonsoittoon.

Julia Paasonen

Kellot soivat rauhalle ja kulttuuriperinnölle Suomessa yli sadalla paikkakunnalla.
Kellot soivat rauhalle ja kulttuuriperinnölle Suomessa yli sadalla paikkakunnalla.

Mikkelin tuomiokirkon kelloja soitetaan perjantaina 21. syyskuuta kello 19.
Mikkelin tuomiokirkko osallistuu kulttuuriperinnön eurooppalaisen teemavuoden tapahtumaan.

Idean takana ovat saksalaisten kaupunkien liitto, Saksan evankelisen kirkon kulttuuritoimisto, Saksan katolisten Boniface-seura ja Saksan kulttuuriperintökomitea.

Ne kutsuvat kaikkia kellojen omistajia soittamaan kellojaan Kansainvälisenä rauhanpäivänä, jota vietetään perjantaina.

Suomesta mukaan on ilmoittautunut jo yli 100 kirkkoa.

Kirkonkellojen soittamisella on pitkät perinteet Euroopassa. Kellojen äänet ovat rytmittäneet sekä maallista että uskonnollista elämää.

Kellojen soittaminen kuuluu moniin seremonioihin, mutta soittamisella viestitään myös arkisesta ajankulumisesta.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet