Onko Pertunmaalla kasvanut Alina Voronkova Suomen kaunein? Miss Suomi -kilpailu ratkeaa lauantaina

Alina Voronkovan menestymismahdollisuudet kilpailussa ovat hyvät. Miss Suomi on Suomen suurin kauneuskilpailu, ja siksi missikandidaateilla on ollut takanaan vauhdikas kuukausi.

Nadi Hammouda / Miss Suomen kuvapankki

Alina Voronkova on kasvanut Pertunmaalla.
Alina Voronkova on kasvanut Pertunmaalla.

Lauantaina illalla ratkeaa, kruunataanko pertunmaalaislähtöinen Alina Voronkova Suomen kauneimmaksi. Miss Suomi -finaali alkaa kello 20.00.

Lahdessa syntynyt, mutta Pertunmaalla kasvanut 23-vuotias Voronkova asuu nykyisin Helsingissä. Hän on filosofian kandidaatti venäjän kielestä ja kulttuurista Itä-Suomen yliopistosta Joensuusta.

Voronkova seurustelee jääkiekkoilija Joonas Hurrin kanssa.

Voronkovan menestymismahdollisuudet kilpailussa ovat hyvät. Vedonlyöntiyhtiö Unibet nosti Voronkovan yhdeksi ennakkosuosikeista omissa missikertoimissaan. Voronkovan kerroin oli toisiksi pienin kaikista kilpailijoista. Yhteensä Miss Suomi -kandidaatteja on kymmenen.

Nadi Hammouda / Miss Suomen kuvapankki

Miss Suomi -finalisteja on yhteensä 10. Alina Voronkova on kuvassa vasemmalla.

Myös iltapäivälehtien äänestyksissä Voronkova on ollut kärkipäässä: esimerkiksi Ilta-Sanomien lukijat äänestivät hänet toiseksi lehden äänestyksessä.

Julkisuudessa Voronkovan on sanottu muistuttavan vuoden 2007 Miss Suomi -perintöprinsessa Joanna Kuvajaa (os. Väre). Hän on kotoisin Mikkelistä.

Aikaisempaakin kokemusta misseydestä

Länsi-Savo haastatteli Voronkovaa kesällä. Haastattelussa hän kertoi halunneensa Miss Suomeksi jo lapsesta saakka. Hän näkee misseyden työpaikkana juhlinnan sijaan, ja haluaa käyttää medianäkyvyyttä puhuakseen kiusaamisesta ja kaksikielisyydestä.

Voronkovan isä on alun perin venäläinen ja äiti inkeriläinen.

Nadi Hammouda / Miss Suomen kuvapankki

Alina Voronkova on saanut kehuja erityisesti positiivisesta luonteestaan ja hyvistä vuorovaikutustaidoistaan.

Voronkova on osallistunut erilaisiin kauneuskilpailuun vuosien varrella. Hänet valittiin Mikkelin neidoksi vuonna 2015, Rauman pitsimissikilpailussa toiseksi perintöprinsessaksi vuonna 2016 ja moottoripyörämessuilla Miss MP:ksi vuonna 2017.

Finaali ei näy televisiosta

Miss Suomi on Suomen suurin kauneuskilpailu, ja siksi missikandidaateilla on ollut takanaan vauhdikas kuukausi. Tyttöjä on kuljetettu ympäri Suomea. He ovat käyneet Helsingin lisäksi näytillä muun muassa Turussa, Tampereella, Sotkamossa, Seinäjoella ja Joensuussa.

Takana on tapaamisia erilaisten ihmisten kanssa erilaisissa paikoissa. Missiryhmä on käynyt tutustumassa muun muassa Järvenpään paloasemaan, Vuokatin hiihtoputkeen ja helsinkiläiseen vanhusten palvelukotiin. Viikon missiryhmä vietti Turkin Alanyassa, jossa heillä oli paljon erilaisia kuvauksia.

Nadi Hammouda / Miss Suomen kuvapankki

Missikiertueeseen kuuluu rutkalti matkakassin roudaamista.

Nadi Hammouda / Miss Suomen kuvapankki

Missikiertue suuntautui viikoksi Turkin Alanyaan.

Nadi Hammouda / Miss Suomen kuvapankki

Missikandidaatit pääsivät kurkistamaan pelaajien pukukoppiin Jokerien pelissä.

Miss Suomi -finaalia ei tänä vuonna voi katsoa ollenkaan perinteisestä televisiosta, vaan sitä voi katsoa lauantaina kello 20 alkaen Viafree-palvelusta. Ohjelmaa voit seurata tästä kello 20.00 alkaen.

Miss Suomi -finaali järjestetään Billnäsin ruukissa, Raaseporissa. Lähetyksen Billnäsistä juontavat entinen Miss Suomi Heidi Sohlberg sekä Viasatin ja Viaplayn NHL- ja KHL-studioiden isäntä Iiro Harjula. Lisäksi juontajana toimii mediapersoona Janni Hussi.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat