Sai häälahjaksi taksikurssin – Nyt Nina Syrjäläinen pyörittää 13 auton taksiyritystä kolmessa pitäjässä: ”Rakastuin invataksin kuljettajan työhön”

Ristiinalainen Nina´s Erikoistaksipalvelut on kasvanut yrittäjän pohjalaisella hullunrohkeudella suurten joukkoon. Kesällä toiminta laajentui Mäntyharjuun ja Pertunmaalle.

Tanja Rihu

Sai häälahjaksi taksikurssin – Nyt Nina Syrjäläinen pyörittää 13 auton taksiyritystä kolmessa pitäjässä: ”Rakastuin invataksin kuljettajan työhön”

Ristiinalainen Nina Syrjäläinen sai kymmenkunta vuotta sitten häälahjaksi taksikurssin.
Helsingistä Mikkelin sivutaajamaan muuttanut pohjalainen oli vannoutunut hoitoalan ihminen, joka ajatteli ajavansa taksia vain silloin tällöin.
Toisin kävi. Selkä alkoi vihoitella hoitotyöstä ja taksikurssin lahjoittanut yrittäjä Eeva Paunonen tarvitsi työntekijää.
— Ajoin heti taksia yötä päivää. Rakastuin erityisesti invataksin kuljettajan työhön, Syrjäläinen muistelee.

Kun Paunonen 2010 sairastui ja menehtyi, Syrjäläinen päätti perustaa yrityksen ja hankkia yhden tilataksin aviomiehensä Mikon työllistämiseen. Pian huomattiin, ettei yksi auto riitä.
— Kysyntää oli eikä haluttu myydä eioota. Ajattelin, että kokeillaan, koska ilman riskejä ei saa elämässä mitään. Pohjalainen hullunrohkeus sai vallan, Syrjäläinen naurahtaa.

Tanja Rihu

Ninas erikoistaksipalvelut Oy on kasvanut Mikkelin seudun mittakaavassa isoksi taksiyritykseksi.
Taksilupia on Ristiinasta saatu yksi kerrallaan ja tarjouskilpailuissa pärjätty. Kesällä toiminta laajeni kolmella luvalla Mäntyharjuun ja Pertunmaalle.
— Yhdet autot molemmilla paikkakunnilla on jo liikenteessä, mutta Pertunmaalle etsitään vielä toista kuljettajaa, Syrjäläinen vinkkaa.

Autoja on nyt kolmetoista. Eniten on tilatakseja ja pikkubusseja, jotka sopivat moneen käyttöön. Toiminnasta iso osa on kilpailutettuja, yhteiskunnan maksamia palveluita, kuten koululaiskuljetuksia ja vammaispalvelukyytejä.
Lisäksi ajetaan lähelle ja kauas tilausajoja, joita tarjotaan myös 20 matkustajan pikkubusseilla. Suunnitelmissa on seuraavaksi 52-paikkaisen linja-auton hankinta.
Myös päivystysvuoroja hoidetaan yhä, parjattuja yökeikkojakin.
— Päivystäminen toimii vastapainona muulle työlle, kun on vain rennolla asenteella, Syrjäläinen sanoo.

Tanja Rihu

Nina Syrjäläinen puhuu yrityksensä autoista ylpeydellä maalaistakseina ja korostaa, että kuljettajan työhön kuuluu maaseudulla paljon muutakin kuin ajamista.
Pitkäaikaiset asiakassuhteet antavat paljon. Koulubussin kuski on lapsille tuiki tärkeä ihminen ja ikäihmiselle kauppakyyti voi olla viikon ainoa ihmiskontakti.
— En edes haluaisi tehdä tätä työtä kaupungissa, Syrjäläinen sanoo.
Työntekijöitään Syrjäläinen kehuu useammin kuin kerran. Kuljettajat ovat sitoutuneita ja pidettyjä asiakkaiden keskuudessa.
— Vaikka itse tekisi miten hulluna töitä, ilman hyviä kuljettajia ei yritys pyörisi.