Itä-Karjalan kansanopistolla Punkaharjulla koronavirustartunta, altistuneita on 150–200

Altistuneita on 150–200 ja heille kaikille tehdään pikatesti, jotta saadaan tilannekuva tämän hetken tilanteesta.

Taru Hokkanen

Kaikki Itä-Karjalan kansanopistolla koronalle altistuneet ihmiset testataan. Arkistokuva.
Kaikki Itä-Karjalan kansanopistolla koronalle altistuneet ihmiset testataan. Arkistokuva.

Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosteri on aloittanut joukkotestaukset Itä-Karjalan kansanopistolla Punkaharjulla keskiviikkona opistolla varmistuneet koronatartunnan takia.

Altistuneita on 150–200 ja heille kaikille tehdään pikatesti, jotta saadaan tilannekuva tämän hetken tilanteesta. Tuloksia on odotettavissa huomisen perjantain aikana.

– Pikatestauksella saamme tilannekuvaa tästä hetkestä. Koko kuva muodostuu kuitenkin vasta sitten, kun taudin itämisaika eli kahden viikon karanteeniaika on kulunut. Tämän vuoksi on äärettömän tärkeää, että kaikki Itä-Karjalan kansanopistolla asioineet noudattavat saamiaan kotikaranteeniohjeita, johtajaylilääkäri Jaana Luukkonen Sosterista sanoo Sosterin tiedotteessa.

Vielä ei tiedetä, mistä tartunta on tullut

Vielä ei ole tietoa, onko tartunta syntynyt opistolla, vai tullut sinne muualta. Sosterin kuntayhtymähallitus vahvisti tartuntatautilääkärin tekemän esityksen sulkemisesta tänään torstaina.

– Sulku tarkoittaa, että opiston alueelta ei voi poistua, eikä koulunkäynti jatku. Oireiset ovat omissa huoneissaan ja oireettomat voivat liikkua alueella maskia käyttäen. Oireetonta henkilökuntaa on paikalla niin, jotta ruoka- ja muu huolto opistolla toimii, Luukkonen sanoo.

Sulku pyritään purkamaan niin pian kuin mahdollista heti tilanteen rauhoittua.