Metsäkoneen käytön valtikka siirtyi pertunmaalaiselta pertunmaalaiselle — Eteläsavolaiset saivat neljä mitalia Taitaja-kisan SM-finaalista

Mukana oli seitsemän kilpailijaa Etelä-Savon ammattiopistosta. Taitaja9-finaalehin pyrkineet Puumalan ja Mäntyharjun joukkueet karsiutuivat.

Esedu

Juuso Kauppi Pertunmaalta voitti
Taitaja 2019 SM-finaaleissa kultaa metsäkoneen käytössä.
Juuso Kauppi Pertunmaalta voitti Taitaja 2019 SM-finaaleissa kultaa metsäkoneen käytössä.

Metsäkoneen käytön SM-kulta siirtyi pertunmaalaiselta pertunmaalaiselle ammattiopistojen Taitaja-kisan finaaleissa Joensuussa.

Juuso Kauppi voitti SM-kultaa ja mestaruutta puolustanut Konsta Kuhanen jäi kuudenneksi. Eteläsavolaisten menestyksen täydensi Jani Tyrväinen Pieksämäeltä, joka sijoittui kolmanneksi.

Etelä-Savon ammattiopiston opiskelijat saivat Taitaja SM-finaaleista neljä mitalia. Mäntyharjulainen Niko Hällback voitti pronssia sähköasennuksessa, johon Esedulta osallistui opiskelija ensimmäistä kertaa.

Pronssia tuli myös automaalauksessa mikkeliläiselle Akseli Eteläpäälle.

— Suoritin kilpailupäivien tehtävät omasta mielestäni tasaisesti. Mikään tehtävä ei mielestäni ollut selkeästi vahvin, vaan osasin kaikki kilpailutehtävät tasaisesti, kultamitalisti Kauppi kommentoi Esedun tiedotteessa.

— Olen todella tyytyväinen omaan sijoitukseen. Salainen aseeni finaalissa oli oma ammattitaito. Minulle on kertynyt jo paljon työkokemusta ja kilpailutehtävieni tekeminen oli jouhevaa, Hällback kertoi.

Taitaja-SM-kisoissa Esedulta oli seitsemän opiskelijaa.

Kaksi Juvalta kotoisin olevaan opiskelijaa osallistui autokorinkorjaukseen. Aatu Hämäläinen sijoittui neljänneksi ja Tino Ronkainen viidenneksi.

Mäntyharjun ysit pääsivät välieriin

Taitaja SM-finaalien yhteydessä käytiin myös yläkoulujen Taitaja9-finaalit. Esedun järjestämistä paikalliskilpailuista aluekilpailujen kautta finaaliin pääsivät Mäntyharjun ja Puumalan joukkueet.

Puumalan matka päättyi alkueriin. Mäntyharju pääsi välieriin, mutta finaalierien paikka jäi saavuttamatta.

Mäntyharjun yhtenäiskoulun joukkueessa kilpailivat Iina Jaatinen, Pyry Männistö ja Oskari Kokkonen sekä Puumalan yhtenäiskoulun joukkueessa Aino Luukkonen, Veera Kiljunen ja Nestori Tarhonen.