Mikkeliin avataan uusi keilahalli syksyllä — Keilahalli avataan vanhaan tuttuun paikkaan kauppakeskuksen pohjakerrokseen

Keilaratojen lisäksi tiloihin tulee kahdeksan kilpatasoisen biljardipöydän sali, jossa on määrä pelata turnauksia. Keilahallin tavoitteena on avata ovensa syyskuun alussa.

Taru Hokkanen

Kenkäkauppa Click shoes siirtyy katutasoon. Tilalle tulee sisäänkäynti keilahalliin.
Kenkäkauppa Click shoes siirtyy katutasoon. Tilalle tulee sisäänkäynti keilahalliin.

Mikkelin kauppakeskus Akseliin avataan tulevana syksynä uusi Keilakukko Mikkeli -niminen keilahalli.

Tekemistä tosin riittää keilailun lisäksikin, sillä paikalle tulee kahdeksan kilpailukriteerit täyttävää biljardipöytää, darts-tikkatauluja, ravintola anniskeluoikeuksineen sekä saunakabinetti.

Keilahalli avataan vanhaan tuttuun paikkaan kauppakeskuksen pohjakerrokseen, jossa ollut edellinen keilahalli suljettiin reilu kymmenen vuotta sitten.
Halliin tulee kahdeksan uutta keilarataa nykyaikaisella konetekniikalla.

Saunakabinetti on suunniteltu noin kymmenelle-viidelletoista hengelle.

Rakennustyöt aloitetaan heti, kun lupa saadaan rakennusvalvojalta. Optimiaikataulussa keilahalli avataan syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna, ellei viivytyksiä tule.

Kuopion trio yrittää Mikkelissä

Kuopiolainen Tommi Poutiainen on ollut reilun vuoden ajan Kuopion keilahallin yrittäjänä, ja nyt hän laajentaa Mikkeliin.

Yrittäjä uskoo keskeisellä paikalla sijaitsevan viihdekeskuksen potentiaaliin, vaikka kaupungissa on toinenkin keilahalli Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Xamkin yhteydessä.

— Meillä on kuitenkin vähän erilainen konsepti ja laajempi kokonaisuus. Tulemme keskustaan, ja tuomme vaihtoehdon illanviettoon ja viihteellä oloon. Ei tarvitse pelkästään istua kaljatuopin edessä, vaan sen kanssa on tekemistä, Poutiainen sanoo.

Ei tarvitse pelkästään istua kaljatuopin edessä, vaan sen kanssa on tekemistä. — Tommi Poutiainen

Poutiaisen lisäksi yrittäjinä ovat Ville Laakkonen ja Joonas Jehkinen. Jokaisella kolmikosta on vuosien kokemus työstä keilahalleissa. Sen lisäksi Jehkinen on ammattikeilaaja ja yksi Suomen menestyneimmistä keilaajista. Hän on tämän vuoden Suomen mestari, jolta löytyy maailmanmestaruustitteli.

Yrittäjät tietävät keilailusta siis yhtä ja toista.

— Minun mittapuullani harvasta keilahallista löytyy samanlaista osaamista, Poutiainen sanoo.

Yrittäjien lisäksi keilahalli työllistää tällä hetkellä yhtä henkilöä, ja syksyyn mennessä tullaan palkkaamaan kaksi-kolme työntekijää lisää.
Ruokapuoli tulee olemaan kevyempää, eli varsinaista keittiötä keilahallin yhteyteen ei rakenneta.

Poutiaisen mukaan yhteistyösopimus jonkun paikallisen ravintolayrittäjän kanssa tullaan tekemään. Yhteistyön tarkoituksena on tarjota esimerkiksi ruokailumahdollisuus saunakabinettia käyttäville asiakkaille.

Keilakukko Mikkelin yrittäjät Teemu Poutiainen, Ville Luukkonen ja Joonas Jehkinen.
Keilakukko Mikkelin yrittäjät Teemu Poutiainen, Ville Luukkonen ja Joonas Jehkinen.

Kenkäkauppa siirtyy sisäänkäynnin tieltä

Akselin kauppakeskusmanagerilla Jukka Toivakalla on positiiviset tunnelmat uudesta tulokkaasta.

Pohjakerroksessa on tilaa noin 1 200 neliötä, joten tilaa kaikelle riittää. Akselin pohjakerroksessa oleva Click shoes -kenkäkauppa muuttaa katutasoon, sillä keilahallin sisäänkäynti rakennetaan kenkäkaupan tilalle, Toivakka kertoo. Click shoes muuttaa katutasoon.

— Lisäksi tehdään sisäänkäynti Maaherrankadulta, jotta keilahalliin pääsee, kun kauppakeskus on kiinni, Toivakka kertoo.

Poutiainen lisää, että Akselin kattoparkista pääsee hissillä suoraan keilahallille ovelle.

— Kilpakeilaajille, joilla on pallot mukana, helppo reitti keilaamaan on hyvinkin tärkeä, Poutiainen sanoo.

Taru Hokkanen

Maaherrankadulle tulee oma erillinen sisäänkäyntinsä, jotta keilahalliin pääsee kauppakeskuksen aukioloaikojen ulkopuolella.
Maaherrankadulle tulee oma erillinen sisäänkäyntinsä, jotta keilahalliin pääsee kauppakeskuksen aukioloaikojen ulkopuolella.

Mikkeliläisten biljardi ja darts-olosuhteet paranevat

Keilailutaustaiset yrittäjät tuovat Mikkeliin kahdeksan keilarataa, mutta he panostavat kovasti myös biljardiin hankkimalla markkinoiden parhaat pöydät.

— Olemme järjestäneet Kuopiossa vuoden aikana viisi isompaa turnausta, ja tulemme järjestämään myös Mikkelissä isoja open-kilpailuja. Mikkeliläiset käyvät pelaamassa Kuopion turnauksissa, joten tuomme mikkeliläisille kaikille avoimen hyvän biljardisalin, Poutiainen kertoo.

— Kuopiossa dartsissakin heitetään viikoittain viikkokisoja. Emme vielä tiedä, millainen darts-skene Mikkelissä on, onko siellä minkä verran heittäjiä. Tuomme siihenkin mahdollisuuden.

Juttua muokattu 28.6. kello 8.28: Otsikko vaihdettu.

Luetuimmat