Juvan Lehti: Jarkko Aholan musiikki ja kielenkäyttö ajoivat kunnallispoliitikon poistumaan kesken kirkkokonsertin

Kristillisdemokraattien Aila Asikainen harmistui erityisesti Aholan käyttämään ilmaisuus "seuraava on helvetin vanha biisi".

Warner Music Live

Jarkko Aholan esiintyminen Juvan kirkossa ei ollut kaikkien mieleen.
Jarkko Aholan esiintyminen Juvan kirkossa ei ollut kaikkien mieleen.

Muusikko Jarkko Aholan esiintyminen Juvan kirkossa on kirvoittanut keskustelua sosiaalisessa mediassa, uutisoi Juvan Lehti.

Lehden mukaan keskustelun käynnisti juvalainen kristillisdemokraattien kunnanvaltuutettu Aila Asikainen, joka kertomansa mukaan oli poistunut kirkosta kesken konsertin tympäännyttyään Aholan tyyliin ja kielenkäyttöön.

Juvan Lehti kertoo Asikaisen harmistuneen erityisesti Aholan ilmaisusta "seuraava on helvetin vanha biisi".

Asikaisen mielestä Aholan toiminta konsertissa ei ollut kirkkotilaan sopivaa. Asikainen myös olisi toivonut Aholan esittävän enemmän hengellisiä kappaleita.

Asikainen sanoo lehdessä saaneensa avautumisestaan paljon myönteistä palautetta sosiaalisessa mediassa.

Asikainen toimii Juvan seurakunnan lähetyssihteerinä.

Ahola konsertoi Juvan kirkossa sunnuntaina 16. helmikuuta.