"Jos lähdet perään, saat puukosta", sanoi etsintäkuulutettu poliisille Mikkelissä — Käräjäoikeus tuomitsi viiden kuukauden vankeuteen

Hovioikeus piti voimassa käräjäoikeuden antaman tuomion.

Jasmine Kousa

Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1981 syntyneen etsintäkuulutetun miehen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1981 syntyneen etsintäkuulutetun miehen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Itä-Suomen hovioikeus pitää voimassa Etelä-Savon käräjäoikeuden langettaman tuomion Mikkelissä vuonna 2018 tapahtuneesta välikohtauksesta.

Syyskuussa poliisipartio yritti ottaa Mikkelissä kiinni etsintäkuulutettua miestä. Vuonna 1981 syntynyt mies otti katsekontaktin poliisiin ja uhkasi tätä sanomalla: "jos lähdet perään, saat puukosta". Mies myös kaatoi polkupyörän esteeksi poliisin kulkureitille eikä noudattanut pysähtymiskäskyjä.

Lisäksi mies piti hallussaan kääntöveistä yleisellä paikalla eli kerrostalon piha-alueella.

Työkalujen kantamisesta ei tuomiota

Mies tuomittiin viiden kuukauden vankeuteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta.

Häntä syytettiin käräjäoikeudessa myös murtovälineen hallussapidosta, sillä hänellä oli mukanaan esimerkiksi pihtejä ja ruuvinväännin. Syyte kuitenkin hylättiin, sillä käräjäoikeus totesi työvälineiden olevan yleisesti remontoinnissa käytettäviä työkaluja ja piti miehen selitystä niiden mukanapidolle uskottavana.

Mies ei ollut tyytyväinen tuomioon vaan vaati, että hänet tuomittaisiin vain virkamiehen vastustamisesta. Hovioikeus ei tähän suostunut, vaan käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi.

Toiselle miehelle sakkoja

Tuomion sai myös toinen, vuonna 1986 syntynyt mies, jolla oli laittomasti hallussaan 13,5 grammaa kannabista ja joka piti hallussaan fileointiveistä yleisellä paikalla Mikkelissä joulukuussa.

Käräjäoikeus tuomitsi hänet huumausaineen käyttörikoksesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta maksamaan 25 päiväsakkoa, josta tulee hänen tuloillaan 150 euroa.

Juttua korjattu 11.7. klo 9.45: Korjattu kohta "Vuonna 1981 mies" muotoon "Vuonna 1981 syntynyt mies".

Luetuimmat

Uusimmat uutiset