Pääsiäisenä nautitaan hyvästä ruoasta ja lomasta — Kysyimme Mikkelissä, mitä pääsiäinen ihmisille merkitsee

Kysyimme Mikkelissä, mitä pääsiäinen ihmisille merkitsee ja millaisia perinteitä heillä pääsiäisen vietossa on.

Lukas Pearsall

Pääsiäiseen kuuluvat esimerkiksi narsissit ja pääsiäismunat.
Pääsiäiseen kuuluvat esimerkiksi narsissit ja pääsiäismunat.

Pääsiäistä vietetään ensi viikonloppuna. Työssä käyvälle pääsiäinen merkitsee pitkää, neljän päivän vapaata. Monessa perheessä pääsiäistunnelmaan kuuluvat mämmit, suklaamunat ja lampaasta valmistettu juhlavampi pääruoka.

Kysyimme Mikkelissä, mitä pääsiäinen ihmisille merkitsee ja millaisia perinteitä heillä pääsiäisen vietossa on.

Paavo Ylönen Mikkelistä sanoo, ettei hänellä oli isompia pääsiäisperinteitä.

Kari Toiviainen

Paavo Ylönen viettää puolisonsa kanssa kahdestaan pääsiäistä. Siihen kuuluvat perinteiset merkit; mämmi, rairuoho ja suklaamunat.

– Vaimo kanssa ehkä käydään jossain vähän paremmin syömässä ja hautausmaalla varmaan käydään.

– Rairuohoa tietenkin kotona kasvatetaan ja syödään mämmiä. Ruokatouhut ovat emännän asioita, etten oikein niistä tiedä. Joka tapauksessa kotona on suklaamunia. Joskus on itsekin värjätty kananmunia. Pääsiäisellä ei meillä eläkeläisillä ole sen ihmeempää sisältöä. Joskus Helsingissä asuva poika käy tervehtimässä, Paavo Ylönen kertoo.

Lapset tekevät pääsiäistunnelman

Mika Räty Tampereelta sanoo, että he ovat viettäneet perheen kanssa juhlapyhät yleensä mökillä.

Kari Toiviainen

Mika Räty lähtee mökille pääsiäisen viettoon. Lapset ovat jo aikuisia ja lähteneet pois kotoa.

– Pääsisäiseksi mennään taas mökille ja nautitaan hyvästä seurasta ja ruoasta.

– Pääsiäinen merkitsee lomaa eikä sitä meillä ole oikeastaan muussa mielessä vietettykään. Pääsiäisen uskonnollinen merkitys ja sisältö on jäänyt vähemmälle. Mämmi kuuluu pääsiäispöytään ja pääruokakin suunnitellaan enemmän sinne lampaan suuntaan. Lapset ovat jo niin isoja ja pois kotoa, ettei munamaailmaa ole enää tarvittu, Mika Räty sanoo.

Heli Ossi Mikkelin Haukivuorelta sanoo, että perheen lapset hoitavat pääsiäistunnelman rakentamisen.

Kari Toiviainen

Heli Ossi vapautuu pääsiäisenä ruoanlaitosta, kun mies hoitaa riistaruoan valmistuksen. Pääsiäistunnelmaa virittelevät perheen lapset.

– Lapset ovat panneet rairuohon kasvamaan ja kotia vähän koristellaan pääsiäistä varten.

– Minä huolehdin pääsiäisleivonnaisista. Pöydästä löytyy pääsiäistipuja ja ohjelmassa on perinteiset suklaamunien piilotusleikit. Mämmiä on syöty jo monta viikkoa. Lammasta meillä ei ole pöydässä, mutta riistaa on yleensä meidän pääsiäisruokaamme. Ruoanvalmistus on isännän hommia. Minut on siitä vapautettu, nauraa Heli Ossi.

Pyhät otetaan rennosti

Niina Kauria Mikkelistä kertoo, että heidän perheessään pääsiäistä vietetään kotipaikalla maalla Mäntyharjulla.

Kari Toiviainen

Niina Kauria lähtee perheensä kanssa pääsiäisenviettoon Mäntyharjulle kotipaikalle ja sinne kokoontuvat sukulaiset ja läheiset juhlapyhien viettoon.

– Kananmunia meillä ei ole moneen vuoteen värjätty, mutta pitäisi oikeastaan vanha perinne elvyttää uudelleen eloon.

– Meillä pääsiäinen mennään perinteisesti suklaamunien, mämmin ja rairuohon sekä pääsiäiskoristeiden merkeissä. Mäntyharjulle kotipaikalle pääsiäiseksi kokoontuu erinäinen joukko sukulaisia ja läheisiä ja heidän kanssaan ne pyhät menevät. Pääsiäisenä meillä syödään hyvin ja otetaan pyhät rennosti. Neljän päivän vapaan omalla kohdalla keskeyttää lauantai, jolloin käyn työpaikalla tekemässä töitä. Ulkomailla vietetty pääsiäinen on kokonaan kokematta, sanoo Niina Kauria.