Jätevedenpuhdistamon prosessitoimittajat julki — valitut suomalaisyritykset tuovat työtä myös Mikkeliin

Kaksi suomalaista yritystä yhdistää voimansa urakkaa varten.

Mari Koukkula

Jätevedenpuhdistamoa louhittiin Metsä-Sairilassa helmikuussa.
Jätevedenpuhdistamoa louhittiin Metsä-Sairilassa helmikuussa.

Mikkelin Metsä-Sairilan alueelle tulevan uuden jätevedenpuhdistamon mbr-prosessitoimittajaksi on valittu kaksi suomalaista yritystä.
Vesialan yritykset Aquazone Oy ja Solid Water Oy ovat perustaneet urakkaa varten työyhteenliittymän. Se kattaa kalvosuodatus-teknologian suunnittelusta aina toteutukseen ja vaadittavien laitteistojen toimitukseen asti.
— Aquazonen ja Solidwaterin tekemä voittanut tarjous täytti kaikki tarjouspyynnön vaatimukset ja oli hinnaltaan edullisin, kertoo Mikkelin vesilaitoksen johtaja Reijo Turkki tiedotteessa.
Hankinta tarkoittaa sitä, että monet jätevedenpuhdistamon osat valmistetaan Suomessa. Suodatinkehikkojen valmistus ja suodatinmoduulien kokoonpano tehdään kokonaisuudessaan Mikkelissä.
Näin hankinnalla on työllisyysvaikutuksia paikallisille metallialan yrityksille.

Moderni kalvobioreaktori- eli mbr-tekniikka perustuu puoliläpäiseviin kalvoihin, jotka pysäyttävät esimerkiksi mikromuovit, lääkeainejämät sekä bakteerit.
Mikkeli on ensimmäisiä kuntia Suomessa, joka käyttää vedenpuhdistuksessaan puoliläpäiseviä kalvoja. Samanlaiseen tekniikkaan perustuvia laitoksia on rakenteilla myös Oulussa ja Parikkalassa.

kia.toivanen@lansi-savo.fi

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.