Etelä-Savon pelastuslaitos varoittaa jäätilanteesta – Kuvassa näkyy, miten railo on levinnyt Päähkeenselällä jo kymmeneen metriin

Pelastuslaitos muistuttaa, että jäällä liikkuessa mukana on syytä olla vähintään jäänaskalit ja vedeltä suojattu kännykkä.

Heikki Kaukonen

Länsi-Savon lukija Heikki Kaukonen lähetti kuvan railosta Mikkelin Päähkeenselältä, Heimarista noin puoli kilometriä etelään.
Länsi-Savon lukija Heikki Kaukonen lähetti kuvan railosta Mikkelin Päähkeenselältä, Heimarista noin puoli kilometriä etelään.

Etelä-Savon pelastuslaitos varoittaa Facebook-sivuillaan jäätilanteesta maakunnassa.

Jäätilanne on Etelä-Savossa tällä hetkellä oikukas. Paikka paikoin jäätä on runsaasti ja sillä liikkuminen on turvallista, mutta toisaalla jäätä voi olla hyvin vähän ohuena riitteenä.

Myös uveavannot, virtapaikat ja railot ovat vaaranpaikkoja jäällä liikkujille. Etelä-Savon ely-keskus kertoi tällä viikolla, että jäät ovat maakunnassa keskimäärin 20 senttiä tavallista ohuempia.

Erityisen vaarallisia paikkoja ovat nyt railot. Pelastuslaitos on julkaissut kuvan Pieksänjärven Vemmellahdesta, jossa railo on alkanut levetä. Jos et näe päivitystä, pääset katsomaan sen tästä.

Länsi-Savon lukija Heikki Kaukonen taas lähetti kuvan Mikkelistä Päähkeenselältä, Heimarista noin puoli kilometriä etelään. Järven jäässä oli noin kymmenen metriä leveä railo.

Pelastuslaitos muistuttaa, että jäällä liikkuessa mukana on syytä olla vähintään jäänaskalit ja vedeltä suojattu kännykkä.