Tarkkailimme 20 minuuttia Maaherrankadun ja Vuorikadun risteystä — kuusi autoa ajoi läpi vanhoilla vihreillä

Jos poliisilla olisi resursseja, punaista päin ajaneita jäisi kiinni paljon enemmän. Automaattinen liikennevalovalvonta tulee ehkä jo viiden vuoden kuluttua Mikkeliinkin.

Risto Hämäläinen

Letkan viimeinen auto posotteli usein Vuorikadun yli väärillä väreillä.
Letkan viimeinen auto posotteli usein Vuorikadun yli väärillä väreillä.

Lumi vihmoo jo valmiiksi liukkaat risteykset vielä luistavammiksi Mikkelin keskustassa perjantai-iltapäivänä. Maaherrankadun ja Vuorikadun risteyksessä pakettiauton kuljettaja kiihdyttää ehtiäkseen yli keltaisten palaessa. Samaan aikaan vuoroaan odottaa Maaherrankadulta vasemmalle Vuorikadulle kääntyvä henkilöauto.

Lyhyen, noin 20 minuutin tarkkailun jälkeen olen laskenut kuusi punaisia päin ajanutta autoa. Yksikään tapauksista ei ole erityisen räikeä, mutta jokainen olisi kyllä voinut pysähtyä. Lisäksi yksi jalankulkija ylittää Maaherrankadun punaisten palaessa hänelle. Heijastinta ei näy.

Ihminen ajaa niin kuin elääkin. Hektisempi meno heijastuu myös liikenteeseen. -Jari Korte

Jalankulkijoiden liikennekuolemien määrä on vähentynyt 40 prosentilla ja loukkaantuneiden määrä neljänneksellä viimeisen kymmenen vuoden aikana, kertoo Liikenneturva. Tilastot ovat rohkaisevia, mutta petrattavaa on edelleen.

Itä-Suomen poliisin liikenneyksikön johtaja, ylikomisario Petri Pahkin kertoo, että Mikkelin seudulla poliisi on kirjannut tänä vuonna kymmenkunta tapausta, joissa autoilija on ajanut punaisia päin. Pahkinin mukaan Etelä-Savon ajokäyttäytyminen ei ainakaan tässä suhteessa poikkea muista maakunnista.

Valvonta
vaatii
resursseja

Jos poliisilla olisi enemmän resursseja, autoilijoita narahtaisi tietenkin tämän tästä.
Liikenneturvan mukaan Etelä-Savossa loukkaantuu vuosittain noin kahdeksan jalankulkijaa suojatieonnettomuuksissa. Noin kaksi viidestä tapauksesta sattuu Mikkelissä.

Mikkeliläisen Jaakon Autokoulun johtaja ja liikenneopettaja Jari Korte on seurannut mikkeliläistä liikennekulttuuria jo reilut 20 vuotta pelkääjän penkiltä.
— Ihminen ajaa niin kuin elääkin. Hektisempi meno heijastuu myös liikenteeseen.
Kokenut liikenneopettaja on havainnut myös, että kännykän näplääminen autoilun aikana on yleistyvä ilmiö.

— Etenkin liikennevaloissa katse kääntyy monella kuljettajalla kännykkään päin.
Liikenneopettajaa huolettaa valoristeyksiä enemmän pysähtymättä jättäminen ennen suojateitä.

Näin vältät
giljotiinin

Tieliikennelaki velvoittaa ehdottomasti pysähtymään, jos suojatien eteen on pysähtynyt samaan suuntaan menevä auto. Pysähtymättä ohittaminen on erittäin vaarallista, sillä jalankulkija voi ilmestyä aiemmin pysähtyneen auton katveesta täysin yllättäen.

— Joskus tähän liittyviä läheltä piti -tilanteita näkee jopa viikottain, Korte sanoo.
Ylikomisario Pahkin kutsuu edellä mainittua jalankulkijan suojatieansaa giljotiiniksi.
— Nämä tilanteet ovat valitettavan yleisiä, ja niissä tapahtuvat vakavimmat vahingot.

Giljotiinien välttämiseksi Pahkin suosittelee autoilijoita hiljentämään ennen suojatietä hyvissä ajoin, ja jättämään väliä suojatiehen jopa viisi metriä. Näin vaarallista katvetta ei pääse syntymään.

Automaattinen
valovalvonta
tulee Mikkeliinkin

Tulevaisuudessa liikenteen vaaranpaikkoja valvotaan yhä automaattisemmin, eikä pelkästään nopeuksia. Liikennevalovalvonta on poliisille erittäin työlästä, mutta automaattisilmällä yritetään ratkaista tätäkin pulmaa.
— Ainakin Helsingissä, Oulussa ja Jyväskylässä automaattista valvontaa liikennevaloissa tehdään jo, ylikomisario Petri Pahkin kertoo.

Pahkinin mukaan asiaa ennakoidaan jo uuden tieliikennelain esityksessä, jonka hallitus antoi eduskunnalle viime viikon torstaina 23. marraskuuta 2017. Esityksessä punaisia päin ajamisesta saisi sadan euron kertasakon. Nykylain mukaan seurauksena on päiväsakkoa.

Pahkin huomauttaa, että tilanteesta riippuen myös uuden liikennelain ollessa voimassa autoilijalle voisi antaa roimemmat sakot punaisia päin ajamisesta. Punaisia päin ajamisesta lähtisi kuitenkin jatkossa sadan euron sakko postitse suoraan ajoneuvon omistajalle, jos automaattinen valvonta havaitsee rikkeen.

Mikkelin yhdyskuntatekniikan päällikkö Maini Väisänen sanoo, että automaattinen liikennevalovalvonta ei ole ainakaan kaupungin ensi vuoden budjetissa.
— Asiasta on kyllä keskusteltu, mutta siihen menee varmasti muutama vuosi.
Väisänen veikkaa, että viiden vuoden sisällä asia olisi ajankohtainen Mikkelissä