Mikkelin keskussairaala varautuu työtaistelun jatkumiseen —Toteutetut leikkausten lykkäämiset eivät johdu työtaistelusta

Jos työtaistelu jatkuu, Mikkelin keskussairaalassa ylityö- ja vuoronvaihtokiellot alkavat näkyä rankemmin ensi viikolla.

Vesa Vuorela

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän vs. johtaja Vesa Vestalan mukaan kiireellisen ja välittömän hoidon tarve pystytään järjestemään myös työtaistelun mahdollisesti jatkuessa.
Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän vs. johtaja Vesa Vestalan mukaan kiireellisen ja välittömän hoidon tarve pystytään järjestemään myös työtaistelun mahdollisesti jatkuessa.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän vs. johtaja Vesa Vestala sanoo, että työtaistelutilanteen edellyttämiä toimia arvioidaan päivittäin.

Risto Kortelaisen talviloman ajan sijaisena toimivan talousjohtaja Vestalan mukaan ylityö- ja vuoronvaihtokiellon vaikutuksia on varsinkin näin flunssa-aallon aikana vaikea ennakoida.

Vastuualueittain käydään läpi, miten edetään työtaistelutoimien edetessä.- Vesa Vestala

Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aloittivat tiistaina Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer, sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty. Tavoitteena työntekijäjärjestöillä on kiellolla vauhdittaa kunta-alan työehtosopimusneuvotteluja, jotka alkavat uudestaan tänäänkeskiviikkona kello 17.

Mikkelin keskussairaalassa tällä viikolla toteutettujen leikkausten lykkäämisiin eivät työtaistelutoimet vielä ehtineet vaikuttaa. Syynä leikkausten siirtämisiin olivat influenssa- ja RS-virusepidemiat sekä viime viikon liukastumiset. Ne täyttivät osastopaikat, eikä osastoille ei mahtunut enempää leikkausten jälkeen sairaalahoitoa tarvitsevia potilaita.

Essoten noin 3 500 työntekijästä työtaistelutoimet julistaneisiin liittoihin kuuluu Vestalan arvion mukaan suurin osa.
— Isossa joukossa on tavallisestikin paljon sairastumisia ja siitä johtuvia järjestelyjä.

Vestalan mukaan ylityö- ja vuoronvaihtokiellot alkavat tuottaa jonkinasteisia vaikeuksia jo varsin pian.
— Ei ehkä tällä viikolla, mutta jatkossa joitakin palveluja joudutaan rajoittamaan esimerkiksi siirtämään suunniteltuja toimenpiteitä ja leikkauksia.

— Kiireellisen ja välittömän hoidon tarve pystytään varmistamaan.

Essoten johto on tiiviissä yhteydessä työntekijäjärjestöjen paikallisiin edustajiin.
— Vastuualueittain käydään läpi, miten edetään työtaistelutoimien edetessä.

Vestala sanoo, että Essoten suunnitelmissa varaudutaan ylityö- ja vuoronvaihtokieltojen jatkumisen lisäksi työtaistelutoimien laajenemiseen.