Tuore ylioppilas Jasmin Heikkinen lähtee armeijaan, Kira Saloviin haaveilee optikon urasta — Kävimme kyselemässä tulevaisuuden suunnitelmia Mikkelin ja Juvan lukion ylioppilailta

Ylioppilaat saivat todistuksensa ja lakkinsa vuosien uurastuksesta lauantaina. Monella nuorella on tulevaisuuden varalle jo selvät suunnitelmat.

Risto Hämäläinen

Mikkelin lukion ylioppilaat saavat lakkinsa lauantaina kahdessa ryhmässä. Aamulla myös Mikkelin etä- ja aikuislukion ylioppilaat painoivat lakin päähänsä Mikealissa.
Mikkelin lukion ylioppilaat saavat lakkinsa lauantaina kahdessa ryhmässä. Aamulla myös Mikkelin etä- ja aikuislukion ylioppilaat painoivat lakin päähänsä Mikealissa.

Osa Mikkelin lukion ylioppilaista sekä Mikkelin etä- ja aikuislukion ylioppilaat painoivat lakit päähänsä yhdeksältä aamulla alkaneessa, kongressitalo Mikaelissa järjestetyssä juhlassa.

Loput Mikkelin lukion oppilaat saivat lakkinsa kello 12 alkavansa juhlassa. Muualla Mikkelin seudulla lakitusjuhlat alkoivat aamupäivällä tai päivällä, esimerkiksi Mäntyharjussa kello 10. Juvalla ja Pieksämäellä lakitus oli kello 12.

Risto Hämäläinen

Heta Romo, Netta Vainio ja Emmi Lehesvaara ovat Mikkelin lukion tuoreita ylioppilaita.
Heta Romo, Netta Vainio ja Emmi Lehesvaara ovat Mikkelin lukion tuoreita ylioppilaita.

Mikkelin lukiosta ylioppilaiksi kirjoittaneet 19-vuotiaat Emmi Lehesvaara, Netta Vainio ja Heta Romo odottelivat lakituksen alkamista Mikaelin aulassa. Vainio siisti Romon nutturaa, joka oli tehty niskaan niin, että lakki sopii hyvin päähän.

— Nuttura laitettiin kampaajalla, Romo sanoi.

Lehesvaaran ja Romon suunnitelmissa on pitää ensi vuonna välivuosi. Vainio sen sijaan on hakenut Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkiin sosionomiksi.
Myös ylioppilasjuhlapäivän illan suunnitelmat olivat nuorilla naisilla jo selvät:

— Vaakunaan!

Pojilla edessä on armeija

Mikkelin ensimmäisessä lakitusryhmässä oli silmämääräisesti katsottuna lähes yhtä paljon tyttöjä ja poikia. Mikkelin lukion tuore ylioppilas Joonatan Tammisto, 19, on hakenut Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon opiskelemaan ympäristötekniikkaa. Ensin edessä on kuitenkin armeija.

Risto Hämäläinen

Joonatan Tammiston, Roope Taskisen ja Tuomo Sariolan tulevaisuuden suunnitelmat liittyvät vahvasti armeijaan.
Joonatan Tammiston, Roope Taskisen ja Tuomo Sariolan tulevaisuuden suunnitelmat liittyvät vahvasti armeijaan.

Myös Tammiston ylioppilaskavereiden Roope Taskisen, 18, ja Tuomo Sariolan, 18, ensi vuosi menee armeijan väreissä. Sariola aloittaa armeijan ensi tammikuussa. Armeijan jälkeen hän haaveilee yliopisto-opinnoista.

— Tavoitteena olisi hakea kauppakorkeakouluun Jyväskylään, hän kertoo.

Taskinen taas kertoo jopa pohtivansa uraa armeijassa.

— Mutta ensin olisi tarkoitus olla Vekaranjärvellä koko vuosi, hän sanoo.

Haaveena optikon ura

Armeijaan on lähdössä myös 18-vuotias Jasmin Heikkinen. Hän aloittaa varusmiespalveluksen Vekaranjärvellä heinäkuussa. Sitä ennen hän juhlii ylioppilaaksi valmistumista ystävänsä Kira Saloviinin, 18, kanssa. Nuoret naiset ovat lähtöisin Haukivuorelta ja ovat tunteneet jo pitkään.

Risto Hämäläinen

Kira Saloviin ja Jasmin Heikkinen ovat tunteneet toisensa jo pitkään.
Kira Saloviin ja Jasmin Heikkinen ovat tunteneet toisensa jo pitkään.

Saloviin on hakenut opiskelemaan optometriaa Oulun ammattikorkeakouluun. Hänen tulevaisuuden haaveammattinsa on optikko. Varmuuden vuoksi Saloviin haki myös tradenomikoulutukseen Jyväskylään.

Tänään nuorten naisten mielessä eivät kuitenkaan olleet tulevaisuuden suunnitelmat vaan hienon saavutuksen juhliminen.

— Jotkut jatkot on jossain varmaankin pidettävä varsinaisten juhlien jälkeen, tytöt hymyilivät.

Juvan lukiossa kunnioitettiin perinteitä

Juvan lukiossa lakitustilaisuuden tunnelma oli herkkä, mutta silti onnellinen. Uudet ylioppilaat saivat 2. vuosikurssin oppilailta lahjaksi yllätyslauluesityksen, jonka aikana lakitettavien suut nousivat isoon hymyyn.

Risto Hämäläinen

Laulajat antoivat esityksessä kaikkensa.
Laulajat antoivat esityksessä kaikkensa.

Risto Hämäläinen

Esitys oli täynnä tunnetta.
Esitys oli täynnä tunnetta.

Risto Hämäläinen

Juvan lukion ylioppilaat nauttivat selvästi 2. vuosikurssin järjestämästä yllätyksestä.
Juvan lukion ylioppilaat nauttivat selvästi 2. vuosikurssin järjestämästä yllätyksestä.

Lakituksen jälkeen ylioppilaat veivät perinteen mukaisesti kukkalaitteen sankarihaudoille.

Risto Hämäläinen

Juvan lukion ylioppilaista otettiin perinteinen kuva kirkon portailla.
Juvan lukion ylioppilaista otettiin perinteinen kuva kirkon portailla.

19-vuotiasta Tiia Kauppista riensi heti ensimmäisenä onnittelemaan Leevi. Sukulaiset halusivat ikuistaa tuoreen ylioppilaan moneen kuvaan.

Risto Hämäläinen

Leevi pääsi samaan kuvaan yllioppilaaksi päässeen Tiia Kauppisen kanssa.
Leevi pääsi samaan kuvaan yllioppilaaksi päässeen Tiia Kauppisen kanssa.

Kauppisen tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä hieman auki, mutta hän on hakenut tänä keväänä eri kouluihin.

— Hain fysioterapeutiksi ja sosiaalityöntekijäksi, Kauppinen kertoo.

Tietojenkäsittelyala kiinnostaa

Risto Hämäläinen

Eetu Martikaisen seuraava etappi on armeija.
Eetu Martikaisen seuraava etappi on armeija.

Monia erilaisia ruusuja lahjaksi saaneella 19-vuotiaalla Eetu Martikaisella on edessään kesä armeijassa. Hän lähtee heinäkuussa Kajaaniin suorittamaan varusmiespalvelusta.

Hän on kuitenkin jo ehtinyt hakea seuraavaankin kouluun. Ensimmäinen vaihtoehto on Itä-Suomen yliopiston tietojenkäsittelytiede, toinen taas Jyväskylän yliopiston tietojärjestelmätiede.

— Jos en pääse Kuopioon pääsykokeella, niin sitten ylioppilaskokeiden arvosanojen pitäisi riittää ainakin Jyväskylään, Martikainen hymyili.

Välivuosi ei olisi huono vaihtoehto

Karita Kontio, 18, ja Maiju Holvi, 18, halasivat toisiaan Juvan kirkon edessä. Kaikista Juvan lukion ylioppilaista otettiin ryhmäkuva kirkon portailla.

Risto Hämäläinen

Karita Kontio ja Maiju Holvi ovat Juvan lukion tuoreita ylioppilaita.
Karita Kontio ja Maiju Holvi ovat Juvan lukion tuoreita ylioppilaita.

Kontio aikoo tulevaisuudessa hakea opiskelemaan ensihoitajaksi Kuopioon. Hän on aina ollut kiinnostunut terveydestä, ja ensihoito tuntuu siksi hyvältä alalta.

— Haluan päästä auttamaan ihmisiä, hän sanoo.

Holvi on hakenut Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta. Mutta vaikka opiskelupaikkaa ei tulisikaan, se ei välttämättä haittaisi. Välivuosi ulkomailla ei olisi huono vaihtoehto.

— Amerikka ja Kanada kiinnostaisivat matkakohteina, Holvi mietti.

Juttuun lisätty Juvan lukion tunnelmat kello 14.46.

Kommentoidut