Suunnitelma: Urpolaan iso yhtenäiskoulu, Urheilupuiston koulu puretaan? — Työryhmä päättää lähikuukausina, mitä Mikkelin kouluille tehdään

Mikkelin koulu- ja palveluverkon isot linjaukset tehdään huhtikuussa yhtenä pakettina. Osaratkaisuja ei tehdä, mutta sisäilmaongelmaisille kouluille kaupunki lupaa pika-apua.

Vesa Vuorela

Koulutyö on jatkunut Mikkelin Urpolan koululla sisäilmatyöryhmän väistötilalinjauksesta huolimatta. Kiinteistössä on tehty erilaisia korjauksia muun muassa lattiarakenteissa.
Koulutyö on jatkunut Mikkelin Urpolan koululla sisäilmatyöryhmän väistötilalinjauksesta huolimatta. Kiinteistössä on tehty erilaisia korjauksia muun muassa lattiarakenteissa.


Mikkelin kouluverkon isot ratkaisut menevät näillä näkymin huhtikuulle.
Kaupungin palveluverkkoa ja koulukiinteistöjen tulevaisuutta tarkasteleva kaupunkirakennetyöryhmä jättää esityksensä kahden kuukauden kuluttua.


Ryhmän puheenjohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Aholainen (sd.) sanoo, että tässä vaiheessa valmistelua ei oteta kantaa mihinkään osaratkaisuihin.

Aholainen kuitenkin tähdentää, että akuutit ongelmat, ennen muuta sisäilmaongelmaiset opetuksen ja varhaiskasvatuksen tilakysymykset, on määrä ratkoa mahdollisimman nopeasti.
Tämä kuuluu kaupungin tekniselle toimelle ja tilahallinnolle.

Uusin tilanne ilmaantui tiistaina, kun Urpolan koulun sisäilmatyöryhmä päätyi esittämään koulun siirtymistä väistötiloihin.
Kaupunkirakennetyöryhmä ei puutu yksittäisten koulujen ongelmiin, mutta Aholaisen mukaan ne otetaan huomioon kokonaisratkaisussa.
Tästä kokonaisratkaisusta puolestaan Aholaisen mukaan ”ei mitään ole sovittu ennen kuin kaikki on sovittu”.


Aluekoulumalli pysynyt keskustelussa


Työryhmä ei lähemmin kerro sitä, millaisia linjauksia on haarukoitu.
Esillä on ollut niin sanotusta aluekoulumalli, mikä tarkoittaa sitä, että kaupunkiin rakennetaan pitkällä aikavälillä uusia aluekouluja, yhtenäiskouluja, mahdollisesti neljä, ja osasta kouluista luovutaan kokonaan.
Päätöksiä ei ole vielä mihinkään suuntaan. Kiireisin ratkaistava on eteläinen alue.


Urpolan koulun sisäilmatyöryhmän esitys väistötiloista voi Aholaisen mukaan vaikuttaa kiireellisyysjärjestykseen, mutta palapelissä on muitakin kouluja, esimerkiksi itäisen alueen koulut ja kaupungin keskusta-alue.
— Liikkeelle lähdetään, kun investointiohjelma on valmis. Tarkastelussa on jokainen ilmansuunta. Kaikki liittyy toisiinsa.

Aholainen sanoo, että kokonaisuudessa ”on useita intressejä”.

Urpolan tilanne ja palveluverkon pohdiskelu osuivat samaan aikaan, mutta Aholaisen mukaan asioilla ei ole suoraa yhteyttä.
— Eteläinen ja itäinen alue on järjestettävä uudelleen, samoin pitää katsella keskustan alueen ratkaisuja.
— Tavoitteena on kokonaisuus, jonka kanssa voidaan elää.

Kaupungin virkamiespuoli, sivistystoimi ja tekninen toimi, ovat esittäneet päättäjille erilaisia vaihtoehtoja.
Viikko sitten työryhmä keskusteli tilanteesta, mutta ei määritellyt tarkempia linjoja. Työryhmä on koolla torstaina.


Eteläinen ja itäinen alue etusijalla


Keskustelussa on ollut malli, jossa Urpolan ja Urheilupuiston koulut puretaan. Uusi yhtenäiskoulu rakennettaisiin Urpolan koulun paikalle. Auki on se, voiko nykyistä Urpolan koulua joiltakin osin hyödyntää.
Samalla on ratkaistava Moision ja Olkkolan koulujen asema. Moisiossa on sisäilmaongelmia.

Eteläisestä alueesta voisi lähteä liikkeelle. Taina Harmoinen

Kaupungin itäisissä osissa on oppilaita kolminkertainen määrä etelään verrattuna. Tarkastelussa ovat sisäilmaongelmainen Peitsarin koulu sekä Lähemäen, Launialan ja Tuppuralan koulut.


Itäisiin osiin ei todennäköisesti sijoiteta isoa yhtenäiskoulua. Tältä suunnalta yläasteoppilaat käyvät Urheilupuistoa, joka on siirtymässä väistötiloihin.


Mikkeli rakensi Ihastjärvelle uuden koulun vuonna 2011. Siirtokelpoiseksi rakennettu koulu on näillä näkymin tyhjenemässä, ja oppilaita kaavaillaan Kalevankankaalle.


”Bussilla pääsee syrjemmällekin”


Kasvatus- ja opetuslautakuntaan tilakysymykset tulevat  sitten, kun rakennetyöryhmä tekee esityksensä.
— Tilanne on oppilaiden ja henkilöstön kannalta valitettava ja kaupungin talouden kannalta varsin vaikea, sanoo lautakunnan puheenjohtaja Taina Harmoinen (kesk.).

Toisaalta, kun käsissä on usea kohde kerralla, Harmoisen mukaan on mahdollista ”tehdä uudenlaisiakin ratkaisuja”.
— Kaikki on vielä auki. Terveistä kouluista pidetään kiinni, sillä näitä ongelmakouluja on tarpeeksi.
— Tilojen korjauksista on sen verran kokemusta, että lähtökohtana pitää olla uusien tilojen rakentaminen.


Harmoisen mukaan aluekoulumallilla on poliittisten ryhmien tuki, mutta toteutus ja investointien laajuus pitää miettiä.
— Toivon, että mallin pohjalta edetään. Eteläisestä alueesta voisi lähteä liikkeelle.

Harmoinen ja Aholainen arvioivat myös väistötilojen asetelmia.
Aholaisen mukaan väistötilojen tulee olla sellaisia, että ne tukevat lopullistakin ratkaisua.

Harmoinen puolestaan tuumii, että koska parakkimalli tulee kuitenkin kalliiksi, olisi syytä miettiä muitakin vaihtoehtoja.
— Kannattaa katsoa, olisiko muissa kouluissa tilaa. Jos oppilaita mahtuisi nykykouluihin, bussilla pääsee syrjemmällekin.
— Kiinteät tilat ovat oppilaalle ja opetuksen kannalta aina paremmat ja kustannuksiltaan edullisemmat kuin parakit.