Saksalaiset sotilaat olivat tuttu näky Mikkelissä päämajakaupunkivuosina — Nuutilan talon muistojen albumissa on kuvia vieraista, joista tuli kuin talon omia poikia

Marjatta Heikkisen kotitalon elämä mullistui syksyllä 1941, kun tupaan muutti 12 saksalaista sotilasta. Heidät toi Tuukkalaan Mikkelissä toiminut Yhteysesikunta Nord, joka oli linkki Suomen ja Saksan sodanjohtojen välillä.

Marjatta Heikkisen albumi

Marjatta Heikkinen (vas.) ja Toini Niinivuo saksalaisen ilmavoimien sotilaan kanssa Nuutilan talon pihassa.
Marjatta Heikkinen (vas.) ja Toini Niinivuo saksalaisen ilmavoimien sotilaan kanssa Nuutilan talon pihassa.

Mari Koukkula

Marjatta Heikkisen valokuva-albumiin on tallennettu sekä paikallista että valtakunnallista historiaa. Hemuli-kissa katselee emäntäänsä sivusta.
Marjatta Heikkisen valokuva-albumiin on tallennettu sekä paikallista että valtakunnallista historiaa. Hemuli-kissa katselee emäntäänsä sivusta.

Marjatta Hokkasen ja muun Nuutilan talonväen elämä muuttui syksyllä 1941. Mikkelin Tuukkalassa sijaitsevan rauhallisen maatilan menoon tuli odottamatonta lisäväriä. Saksalaiset tulivat.
— Meille ilmoitettiin, ettei siirtoväkeä enää saa ottaa taloon. Sitten meille muutti tusinan verran saksalaisia sotilaita. Tähän isoon tupaan me heidät majoitimme, muistelee Marjatta Heikkinen, omaa sukua Hokkanen.
Istumme samassa tuvassa, jonka täyttivät tiiviisiin riveihin asetetut, rautaiset sotilassängyt noin puolentoista vuoden ajan. Vieraat toi Nuutilaan Suomen ja Saksan liittolaissuhde Suomen jatkosodan aikana.

Ilmavalvonta-asema Tuukkalassa


Päämajakaupunki Mikkelissä toimi vuosina 1941—44 saksalainen yhteysesikunta. Sen ilmavalvonta-asema oli Tuukkalassa. Nuutilan talon vieraat olivat Tuukkalan kasarmeille sijoitetun ilmavoimien esikunnan väkeä. Radiomiehiä majaili naapuritaloissa, Vanha-Tuukkalassa ja Simolassa.
— Mukavia pidettäviä ne pojat olivat, sanoo Heikkinen. Saksalaisista jäi Nuutilan asukkaille hyvät muistot. Elinikäisiä ystävyyssuhteitakin syntyi.
— Porukan tuvanvanhin otti yhteyttä heti sodan jälkeen, vuonna 1946. Kirjeenvaihto jatkui vuosikymmeniä. Hän kävikin meillä vierailulla vaimonsa kanssa, Heikkinen kertoo.
Moni muukin kävi vuosien mittaan Nuutilassa katsomassa vanhaa majapaikkaansa. Saksalaisvieraiden nimet ja kotipaikkakunnat on kirjoitettu Heikkisen valokuva-albumiin. Tässä jutussa ei kuitenkaan nimiä käytetä.
— Osa voi olla vielä elossa. En halua, että heille tällaisista muisteluista koituisi mitään pahaa, Heikkinen perustelee.

Yhdeltä tuli aina joka jouluksi paketti marsipaania, Marjatta Heikkinen nauraa.

Mikkeli ei ollut ainoa paikkakunta, jossa saksalaiset sotilaat olivat tuttu näky jatkosodan vuosina. Suomi oli jo talvella 1940—41 hakeutunut sotilasyhteistyöhön Saksan kanssa.
Jatkosodan syttyessä kesäkuussa 1941 Suomessa oli yli 40 000 saksalaista sotilasta. Pääosa oli sijoitettu Pohjois-Suomeen, jossa saksalaisia on arvioitu olleen sodan aikana jopa 200 000.
Saksalaisilla oli suuria varuskuntia esimerkiksi Rovaniemellä, Sallassa ja Oulussa. Suomalaissiviilien ja saksalaissotilaiden välille syntyi tiivistäkin kanssakäymistä. Paavo Rintalan romaaniin perustuva, Ouluun sijoittuva Mikko Niskasen elokuva Pojat kuvaa juuri näitä aikoja.

Nuutilassa saksalaissotilaista tuli hyvin pian kuin talon omaa väkeä. Vieraisiin oli totuttu, sillä talossa oli majoitettu siirtokarjalaisia jo talvisodan aikaan.
— Ne olivat kuin veljessarja, ainoastaan tuvanvanhin oli vähän muita iäkkäämpi. Vanhempiani he kutsuivat mamiksi ja papaksi. Vapaa-aikanaan he osallistuivat talon töihin. Heinääkin he kävivät meillä tekemässä, Heikkinen kertoo.
Nuutilassa asui sekä maavoimien että ilmavoimien väkeä. Talon isäntä Albin Hokkanen pääsi vähän ennen vieraiden lähtöä lentokoneen kyytiinkin, kotimaisemia ilmasta katselemaan.

Marjatta Heikkisen albumi

Koiranpentu pääsi kuvaan ilmavoimien sotilaan kanssa.
Koiranpentu pääsi kuvaan ilmavoimien sotilaan kanssa.

Marjatta Heikkisen albumi

Nuutilan talon tuvassa oli sotilaiden rautasänkyjä kahdessakin kerroksessa.
Nuutilan talon tuvassa oli sotilaiden rautasänkyjä kahdessakin kerroksessa.

Sotilaita majoitettiin yksityiskodeissa


Saksalaiset majoittuivat mikkeliläisissä kodeissa saman sotilasmajoitusjärjestelmän kautta kuin suomalaiset. Päämajassa toimi parhaimmillaan 2 500 sotilashenkilöä, siviilivirkamiestä ja lottaa. Luku on suuri kun sitä vertaa Mikkelin tuolloiseen asukaslukuun, joka oli 11 000.
Vuonna 1941 Mikkelin kaupungissa sotilasmajoitusta oli 450 kodissa tai yrityksessä. Maalaiskunnassa majoittajia oli 210 vuosina 1941—44. Majoituksesta maksettiin korvaus, joka määräytyi paikkakunnan yleisen hintatason mukaan.
Mikkelin kaupungin ja maalaiskunnan on laskettu saaneen sotilasmajoituksesta korvauksia jatkosodan aikana noin 18,5 miljoonaa Suomen markkaa. Suurin osa oli vuokria, loppuosa korvausta polttopuista ja sähköstä.

Heikkisen albumikuvissa ollaan laskiaisajelulla, tehdään heinätöitä, vietetään joulua, esitellään koiranpentua ja poseerataan ryhmäkuvissa. Välillä univormuissa, välillä rennosti paitahihasillaan.
— Jouluna oltiin yhdessä, kun asuttiinkin yhdessä. Saksalaiset saivat kotoa herkkuja ja niitä syötiin. Jonkinlaista jauheesta valmistettavaa putinkia heillä oli ja sitä pidettiin suurena herkkuna, Heikkinen sanoo.
Yhteisymmärrys löytyi, vaikka kielitaito ei ollut kummoinen puolin ja toisin. Elekielelläkin päästiin pitkälle.
— Kerran pelasin shakkia yhden ilmavoimien miehen kanssa. Yhteistä kieltä ei ollut mutta peli sujui. Minä voitin sen pelin, Heikkinen sanoo.

Lähentely passitti rintamalle

Saksalaisten kova sotilaskuri piti huolen siitä, että käytös oli asiallista, vaikka taloissa oli nuoria naisia ja sotapojat olivat lähes järjestään vain vähän päälle parikymppisiä. Ja vaikka nuoria kiinnostivat nuorten asiat.
— Yksi mies innostui liikaa. Hän sai nopeasti lähtöpassit porukasta. Tietääkseni hän sai siirron rintamalle, Heikkinen muistelee.
Pienellä kylällä oltiin tekemisissä jatkuvasti, vaikka päivisin saksalaissotilaat olivatkin omissa oloissaan ja talo eli tavallaan.
— Meillä he yöpyivät. Muonitus ja muut palvelut heille hoidettiin muualla. Myöskään radioasemille meillä ei tietenkään ollut mitään asiaa. En yrittänytkään, mutta tuskin olisivat päästäneet, Heikkinen nauraa.

Suomen ja Saksan suhde muuttui syksyllä 1944, Suomen solmittua välirauhansopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Sopimuksen edellyttämä saksalaisjoukkojen poistaminen Suomesta johti Lapin sotaan keväällä 1945. Saksalaisten muuttuminen vihollisiksi ei Nuutilassa enää näkynyt. Saksalaiset olivat poistuneet jo aikaisemmin Tuukkalan kylältä muihin majoitustiloihin.
Tilapäisasukkien myöhemmistä vaiheista ei Heikkisellä ole juuri tietoa. Yksi Mikkelissä sodan jälkeen vierailleista kertoi joutuneensa myöhemmin rintamalle ja sotavangiksi. Sodasta ei muuten juuri puhuttu, ei sen aikana eikä sen jälkeen.
— Kirjeissä he kyllä kiittelivät kovasti olojaan täällä sota-aikana. Yhdeltä tuli aina joka jouluksi paketti marsipaania, Heikkinen nauraa.

Heikkinen ei ole halunnut paljoa puhella ajastaan saksalaisten tilapäisasukkaiden kanssa. Sota-aika ja yhteydet saksalaisiin ovat monelle arkoja asioita. Heikkinen ei osaa suhtautua Nuutilan talon vieraisiin muina kuin ihmisinä.
— Se oli sen aikaista elämää. Ja vilkastuttihan se nuoren ihmisen mielessä koko talon meininkiä.

Suora linja Mikkelistä Berliiniin

Mikkelissä toimineen saksalaisen Yhteysesikunta Nordin vahvuus oli suurimmillaan hieman yli 70 upseeria, radistia, konekirjoittajaa ja autonkuljettajaa. Yhteysesikunta oli linkki Suomen armeijan ja Saksan armeijan operatiivisen johdon välillä.
Yhteysesikuntaa johti kenraali Waldemar Erfurth. Hänen tittelinsä ”saksalainen kenraali Suomen päämajassa” tarkoitti korkeinta liittolaismaahan sijoitettua sotilasedustusta. Saksalaiset eivät kuitenkaan osallistuneet Mikkelin päämajassa sotilaallisten operaatioiden suunnitteluun.
Erfurth esikuntineen saapui Mikkeliin 25.6.1941. Suomeen Erfurth oli tullut jo 13.6., hyvissä ajoin ennen kuin sotatoimet Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoivat 22.6.

Saksalaiset näkyivät Mikkelissä, sillä Yhteysesikunta Nordin lopullinen majapaikka oli Mikkelin kasarmialue. Heitä työskenteli päämajan lisäksi yhteiskoululla. Saksalaisilla oli myös viestikeskus Naisvuoressa ja radioasema Rantakylässä.
Korkeat saksalaisupseerit kuuluivat marsalkka Mannerheimin lounas- ja päivällisseurueisiin, joita näki kävelemässä Keskuskansakoulun päämajasta hotelli Kalevaan Maaherrankadulle. Muut söivät vuonna 1942 perustetussa Ruokala- ja kahvilaliike Kaarinassa. Se sijaitsi Tykkimiehenkadun ja Kasarmikadun kulman funkistalossa.
Mikkelissä vieraili Saksan korkeimpia upseereita, kuten kenraali Alfred Jodl ja sotamarsalkka Wilhelm Keitel. Myös Natsi-Saksan kakkosmies, SS-valtakunnanjohtaja Heinrich Himmler kävi Mikkelissä. Valtakunnankansleri Adolf Hitlerin Mannerheim tapasi 75-vuotispäivänään 4.6.1942 Immolassa, jonne marsalkan seurue matkusti junalla Mikkelistä.

Keväällä 1944 päämajaa hajasijoitettiin pommitusten pelossa. Saksalaiset siirtyivät heille rakennettuun parakkimajoitukseen Pitkäjärvelle.
Miehistöä majoittui sodan aikana yksityisasuntojen lisäksi Heimarin lomakodissa ja Tuukkalan kasarmeilla. Monet upseerit, myös kenraali Erfurth, asuivat yksityiskodeissa vuokralla.


Lähteet: Kuulin kerran kerrottavan - kotiseutumuistoja Tuukkalan-Porrassalmen-Kyyhkylän seudulta; Pia Puntanen: Mannerheimin saappaanjäljillä.      

SA-kuva

Saksan armeijan kenraali Alfred Jodl vieraili syyskuussa 1941 Mikkelin päämajassa luovuttamassa marsalkka Mannerheimille rautaristin ritariristin. Keskuskansakoulun pihalla otetussa kuvassa Jodl on keskellä pitkässä nahkatakissa. Upseereista oikeanpuoleisin on Yhteysesikunta Nordia johtanut kenraali Waldemar Erfurth.
Saksan armeijan kenraali Alfred Jodl vieraili syyskuussa 1941 Mikkelin päämajassa luovuttamassa marsalkka Mannerheimille rautaristin ritariristin. Keskuskansakoulun pihalla otetussa kuvassa Jodl on keskellä pitkässä nahkatakissa. Upseereista oikeanpuoleisin on Yhteysesikunta Nordia johtanut kenraali Waldemar Erfurth.