Yhä isompi osuuspankki lupaa näkyä ja vaikuttaa — maan seitsemänneksi suurin, konttoreita 15

Sulautuminen varmistui lupauksella konttoreiden suoja-ajasta.

Mikko Kontti

Toimitusjohtaja Kari Mannista (vas.) esitetään myös uuden pankin toimitusjohtajaksi. Hallituksen puheenjohtaja Seppo Kietäväinen sanoo pankin pystyvän yhä isompiin rahoitusratkaisuihin.
Toimitusjohtaja Kari Mannista (vas.) esitetään myös uuden pankin toimitusjohtajaksi. Hallituksen puheenjohtaja Seppo Kietäväinen sanoo pankin pystyvän yhä isompiin rahoitusratkaisuihin.

Alueellinen osuuspankki kasvaa yhä suuremmaksi ja aikoo vaikuttavuuttaan myös käyttää, sanoo johto.
Suur-Savon Osuuspankki ja neljä paikallista osuuspankkia – Haukivuori, Heinävesi, Hirvensalmi ja Sulkava – päättivät keskiviikkoiltana fuusiosta.


Uusi aluepankki aloittaa 1. huhtikuuta 2018.
Alueellinen Suur-Savon Osuuspankki kasvaa liiketoiminnaltaan yli neljän miljardin euron kokoluokkaan ja maan seitsemänneksi suurimmaksi. Neljä pienempää pankkia kasvattavat yhteen laskettua liiketoimintaa yli 400 miljoonalla eurolla. Vakavaraisuudella vertaillen pankista tulee neljänneksi vahvin.

OP Suur-Savon nykyinen asiakasmäärä kasvaa 106 000:sta noin 123 000:een.
— Päätökset olivat yksimielisiä, mikä antaa vahvan valtuutuksen uudelle pankille, sanoo Suur-Savon Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Seppo Kietäväinen.

Toimitusjohtaja Kari Manninen ja Kietäväinen arvioivat, että sulautuvien pankkien konttoreiden säilymiselle luvattu neljän vuoden suoja-aika vaikutti yksimielisyyteen.
— Tietenkin, jos tarpeen, konttorit jatkavat vaikka miten pitkään. Toisaalta palvelutasoa pitää jokaisen yksikön kohdalla aina miettiä, puntaroi Manninen.
— Yliresursseja meillä ei kuitenkaan ole.

Mahdollisia supistuksia tai palveluaikamuutoksia enemmän nykyjohto korostaa asiakaspalvelun laventumista sitä kautta, että asiantuntijuus lisääntyy, hallintotehtäviä voidaan keskittää ja että pienet konttorit eivät joudu loma- tai sairaussyistä vaikeuksiin henkilömäärässä.

Yhdistymisen puolesta myös pankkien hallitukset tekivät vahvasti työtä. Viisikko oli jo kevään fuusiohankkeessa liputtanut sulautumisen puolesta.

Keväällä fuusiota yritettiin seitsemän pankin kesken. Silloin hanke kaatui Kerimäen ja Rantasalmen osuuskuntakokousten vastustukseen.

Kietäväistä vähän vielä harmittaa se, että Kerimäen ja Rantasalmen pankkien hallintojen vahvasta kannatuksesta huolimatta ne jäivät ulos. Tyytyväinen hän on kuitenkin nyt syntyvään pankkiin.
— Aluetaloudelle kyse on arvokkaasta ratkaisusta. Meidän pitää huolehtia, ettemme jää kasvusta syrjään. Esimerkiksi monissa maatalouden isoissa investoinneissa pienempien pankkien tase ei tahdo riittää rahoitukseen.

Kasvollisen johtajuuden luvataan säilyvän, samoin paikallisten päätöksentekovaltuuksien.
Koko on Kietäväisen mukaan kohdillaan:
— Edellisessä fuusiohankkeessa vastustajat ovat argumentoineet ja aika ajoin julkisuudessakin on kirjoitettu, että olisimme tiellä kohti OP Suomea. Niin ei käy, kun olemme tehokkaita.

Osuuspankissa päätöksenteko perustuu edustajistovaalilla valittavaan edustajistoon sekä hallintoneuvostoon ja hallitukseen.

Uuden pankin edustajistoon tulee siirtymäajaksi 57 paikkaa, eli nykyinen Suur-Savon edustajisto kasvaa seitsemällä sulautuvista vaalipiireistä. Hallintoneuvostoon tulee 24 jäsentä, joista pankkien jäsenmäärien perusteella neljä paikkaa on varattu pienille pankeille. Hallituksen muodostaa toimitusjohtaja ja 10 jäsentä. Sulautuvien pankkien alueille on varattu yksi hallituspaikka.
Suur-Savon Osuuspankin kotipaikaksi nimetään hallinnollinen keskus Mikkeli.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.