Sari Essayah ja kristillisdemokraatit kannattavat Savojen yhdistämistä yhdeksi sote-alueeksi

Yhtenäisellä sote-alueella olisi Essayahin mielestä parempi valmius huoltosuhteen heikkenemiseen väestön ikääntyessä.

Juha Poutanen

Sari Essayahin (kd.) mielestä kaksi Savoa voisi yhdistää samaksi sote-alueeksi.
Sari Essayahin (kd.) mielestä kaksi Savoa voisi yhdistää samaksi sote-alueeksi.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah ehdottaa, että Etelä-Savo ja Pohjois-Savo muodostaisivat yhden sote-alueen.

Puolue kannattaa maakuntarakenteesta irrallaan olevaa, palveluiden näkökulmasta tehtävää sote-uudistusta.

– Suuri osa hallituksen lausuntokierroksella olevan esityksen kaavailluista sote-maakunnista on liian pieniä vastaamaan tehokkaasti ikääntyvän ja harvenevan väestönsä sosiaali- ja terveydenhuollosta, toteaa Essayah tiedotteessa.

Etelä-Savon isona haasteena hän pitää väestön ikääntymistä ja sen myötä tapahtuvaa radikaalia huoltosuhteen heikkenemistä.

– Yhtenäinen Savon sote-alue tarjoaa leveämmät hartiat ja turvaa lain mukaisesti paremmin ja tasapuolisemmin väestönsä palvelut. Toteutuessaan kokonaisuus mahdollistaisi myös kattavamman aluesairaaloiden verkoston, kuin nyt ehdotetut vaihtoehdot.

Huolenaiheena henkilökunta

Essayah muistuttaa, että alueet ovat uudistuksen toteuttamisessa eri tilanteissa. Monissa maakunnissa integrointi on viety jo pitkälle, toisissa palvelut ovat edelleen pääosin yksittäisten kuntien tuottamia erityistason palveluja lukuun ottamatta.

Yksi huolenaihe on osaavan henkilökunnan säilyttäminen.

– Järjestämislain vastakkainasettelu, joka koskee yksityistä ja julkista palvelutuotantoa on tarpeettoman vahvaa. Lain tiukka tulkinta saattaisi erityisesti sosiaalipalvelut erityisen haavoittuvaan asemaan, sillä sosiaalipalvelujen tuotanto tukeutuu hyvin vahvasti yksityiseen ja kolmanteen sektoriin.