Savusauna kärähti Kangasniemellä — Pelastuslaitos lähti tuulettamaan savua

Omistajat sammuttivat palon itse, mutta sankka savunmuodostus vaati pelastuslaitoksen kutsumista paikalle.

Onni Ojala

Pelastuslaitos avusti jälkisammutustöissä Kangasniemellä.
Pelastuslaitos avusti jälkisammutustöissä Kangasniemellä.

Luusniemellä Sikosaarentiellä syttyi savusaunassa tulipalo perjantai-iltana seitsemän aikaan.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Eero Aho kertoo omistajien saaneen sammutettua palon omatoimisesti.

Palon savunmuodostus oli kuitenkin runsasta, ja Kangasniemen paloasemalta lähdettiin avustamaan jälkisammutustöissä.

Palopaikka sijaitsee noin 30 kilometriä Kangasniemen keskustasta.