Mikkelissä avataan ensi viikolla uusi baari entisen Bubblesin liiketiloihin Porrassalmenkadulle

Koronatilanteen takia isompia avajaisia ei ole luvassa.

Taru Hokkanen

Uuden After Barin omistaja Antti Halonen istumassa uuden baarinsa kulmauksessa. Jonkin verran tekemistä vielä riittää, jotta paikka saadaan ensi tiistaina avatuksi.
Uuden After Barin omistaja Antti Halonen istumassa uuden baarinsa kulmauksessa. Jonkin verran tekemistä vielä riittää, jotta paikka saadaan ensi tiistaina avatuksi.

Mikkelin keskustassa avautuu pian uusi baari. After Barin on tarkoitus avata ovensa Porrassalmenkadulla tulevana tiistaina.

Tila on sama, jossa toimi vielä viime keväänä viinibaari Bubbles. Se joutui kuitenkin sulkemaan ovensa maaliskuussa iskeneen koronakriisin takia, eikä avautunut enää.

After Bar oli tarkoitus avata jo pari viikkoa sitten, mutta matkaan tuli logistisia ongelmia, kertoo After Barin juvalainen yrittäjä Antti Halonen. Kalusteiden toimittaminen Euroopasta hidastui maailmanlaajuisen koronatilanteen takia, mutta lopulta tavarat saatiin Suomeen ja toimitettua Turun kautta Mikkeliin.

Loppuviikosta baarissa tehdään vielä pientä pintaremonttia, jotta se saadaan avaamiskuntoon ensi viikon alkuun mennessä.

– Viimeisiä hyllyjä on tässä laitettu paikoilleen. Maanantaina vielä koulutetaan työntekijöitämme, Halonen kertoo.

Isompia avajaisia ei ole luvassa.

– Pidetään avajaiset sitten, kun maailmantilanne sen sallii.

Millainen uudesta baarista sitten tulee?

– Mitään räjähtävää ei ole luvassa, että enemmänkin tuttua ja turvallista. ”Keittolounaalla” mennään, Halonen naurahtaa.

Juvallakin baaritoiminta jatkuu

Halonen kertoo liikepaikan houkuttaneen sijaintinsa takia. Alun perin Halonen suunnitteli baarin avaamista Savonlinnaan, josta ei kuitenkaan löytynyt sopivaa liikepaikkaa sille.

– Täällä Mikkelissä kaikki palvelut ovat lähellä. Olen myös ollut 2000-luvun alussa töissä Mikkelissä, joten kyseessä on tuttu kaupunki.

Halonen pyörittää Juvalla myös jo kaksi vuotta toiminutta Bar Ylä -nimistä baaria, jonka myynti on tippunut koronan seurauksena puoleen. Halonen omisti Juvalla myös yli kymmenen vuotta toimineen Bar Ala -baarin, jonka ovet jouduttiin sulkemaan syyskuussa.

– Kesä- ja heinäkuu olivat molemmissa paikoissa hyviä, mutta elo-syyskuussa koronan puhjettua uudestaan asiakasvirtaa ei enää riittänyt molempiin baareihin.

After Barin osalta Halosella ei ole sen suurempia tavoitteita.

– Maltilla lähdetään liikenteeseen. Annetaan tilanteen rauhoittua, ja lähdetään sen jälkeen kehittämään. Baaria on mahdollistaa muuttaa myöhemmin myös asiakkaiden toiveiden mukaisesti.