Maitoauto kaatui Kangasniemellä — Maahan meni arviolta muutama kuutio maitoa

Maitoa on otettu talteen imuautolla sekä säiliöstä että maastosta ja ojaa on padottu.

Mari Koukkula

Maitoauto kaatui Kangasniemellä — Maahan meni arviolta muutama kuutio maitoa

Maitoauto kaatui Kangasniemen Taipaleentiellä ennen seitsemää keskiviikkoiltana ja siitä pääsi vuotamaan maitoa maahan. Päivystävä palomestari Jarno Laikola kertoo, että alustavien arvioiden mukaan maitoa karkasi noin kaksi kuutiota.

— Säiliössä oli maitoa seitsemän kuutiota, ja varovaisen arvion mukaan siitä noin kaksi kuutiota on karannut säiliön päällä olevasta luukusta. Arvio perustuu auton asentoon ojassa eli vuoto on lakannut, kun nestepinta jää luukun reunan alapuolelle, Laikola kuvailee.

Laikolan mukaan kuljetusyrittäjä tilasi paikalle imuauton. Sillä on imetty sekä maitoa säiliöstä että vedensekaista maitoa ojasta. Pelastuslaitos on tehnyt ojaan patoja ja estänyt sillä maidon leviämistä.

Kuljetusyrittäjä on tilannut paikalle myös hinausauton ja nosturin. Tie pannaan jossakin vaiheessa noston vuoksi todennäköisesti muulta liikenteeltä poikki.

Pelastuslaitoksen yksikkö on edelleen paikalla varmistamassa, ettei autosta valu polttoainetta sekä torjumassa vuotoja, jos niitä auton noston aikana ilmenee.

Laikola on ottanut yhteyttä sekä maidontuotannon että ympäristöasioiden asiantuntijaan ja sopinut raportoivansa tapahtumista asiantuntijoille kunhan auto saadaan ylös ja paikat päästään päivänvalolla tarkistamaan.

Maahan tai varsinkaan vesistöön valunut maito ei ole harmiton aine, koska se voi aiheuttaa happikatoa. Onnettomuus ei kuitenkaan tapahtunut pohjavesialueella eikä maitoa tämänhetkisten tietojen mukaan ole päässyt vesistöön asti.

— Vahinkoalue on saatu rajattua ja vahingot jäävät mahdollisesti hyvin paikallisiksi. Sitä arvioi sitten ympäristöasiantuntija.

Tekstiä muutettu uusilla tiedoilla onnettomuudesta klo 22.26.