Taidepaja auttaa vankeja surun käsittelyssä

Mikkelin vankilan henkilökunta kehuu vankien luomuksia koskettaviksi.

Taidepajan teoksista koottiin vankilan henkilökunnalle avoin taidenäyttely.

Mikkelin vankilassa toteutettiin jälleen tänä keväänä vangeille suunnattu kuvataidetyöpaja. Työpajan toteutuksesta vastasi toista kertaa Nurjapuoli ry ja ohjaajana toimi kuvataitelija Minna Mänttäri. Työpajatoiminta oli suunnattu vaikeasti toimintaan sijoitettavien vankien osastolle, josta toimintaan osallistui yhteensä kymmenen vankia.

Työpajassa tutustuttiin kuvataiteeseen ja rohkaistiin vankeja ilmaisemaan itseään vapaasti taiteen eri keinoin. Osallistujat tekivät teoksia omista lähtökohdistaan käsin, valitsemillaan materiaaleilla ja tekniikoilla. Toiminta nähtiin virkistävänä poikkeuksena laitoksen arjessa
— En olisi ikinä uskonut että minäkin voin tehdä taidetta, yksi osallistujista totesi.
Yksi osallistujista puolestaan kuvasi taideryhmää ”avaruusalukseksi, jolla pääsee matkustamaan toiseen maailmaan”. Moni vangeista koki taiteen auttavan omien surujen ja kipukohtien käsittelyssä.

Taidepajassa syntyneistä teoksista koottiin taidenäyttely, joka oli avoinna henkilökunnalle vankilan monitoimitilassa. Näyttely sai henkilökunnalta paljon positiivista palautetta, teoksia kehuttiin koskettaviksi ja ajatuksia herättäviksi. Näyttely oli merkittävä osa taidepajaprosessia: osallistujille oli tärkeää saada teoksensa esille ja kokea, että he ovat tehneet jotakin hienoa ja merkityksellistä.

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo