Tilaajalle

Nuoret ovat enemmistöedustettuina kahden viimeisen viikon koronatartuntaluvuissa Mikkelissä – Moni nuori kantanut tautia oireettomana tai lieväoireisena

Essote on lastenosastollaan varautunut tilanteeseen, mikäli lapset tarvitsevat koronan takia sairaalahoitoa.

Taru Hokkanen

Mikkelissä suurin osa tartunnan saaneista on nuoria.
Mikkelissä suurin osa tartunnan saaneista on nuoria.

Mikkelissä kahden viimeisen viikon aikana todetuista koronatartunnoista suurin osa on todettu nuorilla. Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström kertoo, että sairastuneista noin 80 prosenttia on nuoria ja lapsia. Heistä valtaosa on 12–20-vuotiaita.