Arkistosta: Kommentti: Presidentin vauva kuuluu myös kansalle — Suomessa alkaa nyt rajanveto, johon on totuttu kuninkaallisten kanssa

Etenkin Jenni Haukiota kohtaan julkisuuden paine ampaisi hetkessä maksimiin, kirjoittaa Marika Lehto.

Risto Hämäläinen

Marika Lehto
Marika Lehto

Ystäväni whatsappasi maanantaina minulle, että presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion raskaus oli "vuosisadan uutinen". 

Pientä liioittelua, mutta ei kauhean suurta. Kun virassa oleva presidentti saa Suomessa ensimmäistä kertaa ikinä vauvan, vieläpä kansan odottamatta, se on jymyuutinen. 

Merkittävässä määrin yhteiskunnallisesti tärkeää lähestyvien presidentinvaalien takia, mutta ennen kaikkea äärimmäisen mielenkiintoista. Se tuo Suomeen kysymyksiä ja tilanteita, joita ei aiemmin ole ollut. 

Suomessa aletaan nyt aivan eri mitassa koetella valtion päämiehen julkisen roolin ja yksityisen elämän rajaa. Se on peli, johon monarkioissa on totuttu. 

Asetelma on seuraava:

Ensinnäkin, kansa on liekeissä. Rakkaus ja vauvat ovat ihmiselämän onnellisimpia, yksityisimpiä ja inhimillisimpiä tapahtumia. Kun ne tapahtuvat valtion ykkösvirassa olevalle henkilölle, hänen yksityistä maailmaansa paljastuu hetkessä enemmän. 

Ei kannata kainostella, suurinta osaa ihmisistä se kiinnostaa. Mitä Niinistöstä, Haukiosta ja heidän suhteestaan kertoo se, että he halusivat lapsen? Miten Mäntyniemi toimii lapsen kotina? Miten seitsemänkymppinen Sauli jaksaa? Miten Jenni pukeutuu? Onko Lennu mustasukkainen? 

Rahvaanomaista ja merkityksetöntä, sanoo osa. Loput ahmivat jokaisen jutun, jossa kerrotaan edes jotain. 

Presidenttiparin se asettaa uusien tilanteiden eteen. Miten vastataan kansan kiinnostukseen, kun valtiollinen rooli on määräaikainen ja vanhemman oma? 

Kruununprinsessa Victorian Estelle sai syntymälahjana koko elämän julkisuuden. Hän on Ruotsin prinsessa, monarkian jatkuessa tuleva kruununprinsessa ja kuningatar, eikä silloin ole muuta vaihtoehtoa kuin päästää kamerat ajoittain myös leikkimökkiin. 

Presidentin lapsen rooli on erilainen, mutta taviksen täyttä yksityisyyttä ei tule koskaan. 

Jos Niinistö valitaan jatkokaudelle, hänen valtiollinen virkansa on niin merkittävä, että myös yksityiselämää on avattava. Sen elämän keskiössä on kiistatta raskaus ja vauva. 

Missä ja millaisilla turvajärjestelyillä synnyttää presidentin puoliso? Miten näemme kuvan vauvasta ensimmäistä kertaa? Parin päivän ikäisenä isänsä kuvaamana kotona kuten naapurimaiden monarkioissa? Tuleeko hän kantorepussa kesätapahtumiin? Pikkurusetti tai mekko päällä vilkuttamaan Linnan juhlien parvekkeelta? 

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet