Rantakylän seurakuntatalo puretaan — Seurakunta siirsi varhaiskasvatustyötä entisiin autokoulun tiloihin

Yli 40-vuotiaalle seurakuntatalolle ei löytynyt ostajaa.

Jaakko Avikainen

Rantakylän seurakuntatalon mukana puretaan myös Rantakylän päiväkodin käytössä olleita rakennuksia.
Rantakylän seurakuntatalon mukana puretaan myös Rantakylän päiväkodin käytössä olleita rakennuksia.

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta purkaa Rantakylän seurakuntatalon.

Vuonna 1976 valmistuneen talon purku aloitettiin huhtikuun alussa, ja sen pitäisi olla maan tasalla kesäkuun loppuun mennessä. Samalla puretaan seurakuntatalon yhteydessä sijaitseva rivitalo ja Rantakylän päiväkodin käytössä ollut rakennus.

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan hallintojohtaja Markku Salmi kertoo seurakunnan todenneen, että Rantakylän seurakuntatalon sijainti ei ollut enää järkevä sen kohderyhmää ajatellen. Seurakuntatalossa pidettiin seurakunnan varhaiskasvatustyötä sekä tyttö- ja poikatyötä.

— Totesimme, että toimintamme painopiste on enemmän Vanhamäen suunnalla kuin Rantakylän kaupunginosan keskiössä, jossa seurakuntatalo sijaitsee, Salmi sanoo.

Varhaiskasvatusta entisen autokoulun tiloissa

Vuonna 2017 seurakunta alkoi etsiä Rantakylästä vuokrattavia tiloja, jonne toiminnot voitaisiin siirtää. Uusi paikka löydettiin osoitteesta Jokipolku 1, autokoulun entisistä tiloista.

— Jokipolun tilat eivät ole tietenkään yhtä isot kuin seurakuntatalolla, mutta tälle toiminnalle riittävät, Salmi sanoo.

Seurakuntatalon mukana purettava rivitalo rakennettiin aikoinaan seurakunnan henkilökunnan asuintiloiksi. Sittemmin yksi sen asunnoista on ollut Mikkelin kaupungin pitämän Rantakylän päiväkodin käytössä. Tällä hetkellä päiväkoti toimii väistötiloissa Rantakylän koulun vieressä uuden päiväkodin valmistumiseen saakka.

Myös kolmas purettava rakennus oli päiväkodin käytössä.

Muitakin kiinteistöjä karsitaan

Salmen mukaan tuomiokirkkoseurakunta karsii kiinteistöjään myös tulevaisuudessa.

— Kiinteistöstrategiassamme on määritelty, että luovumme osasta kiinteistöjä tietyllä aikavälillä. Keskitämme toimintaa kantakaupungissa niihin tiloihin, jotka on järkevää pitää seurakuntatyön käytössä, Salmi kertoo.

Ennen purkupäätöstä Rantakylän seurakuntatalolle etsittiin ostajaa, mutta sellaista ei löytynyt. Salmi ei ihmettele asiaa. Talo olisi vaatinut suuren peruskorjauksen, jotta sen käyttöä olisi voinut jatkaa.

Juttua korjattu 17.4. klo 8.34: Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että seurakunta olisi siirtänyt toimintojaan entisen autokoulun tiloihin. Kyseessä ovat kuitenkin yhä toiminnassa olevan autokoulun entiset tilat.