Pääsiäisenä kirjastot ja uimahallit ovat vaihtelevasti auki Mikkelin ja Pieksämäen seuduilla, mutta kaupat palvelevat hyvin – Katso tästä, miten juhlapyhät vaikuttavat elämääsi

Esimerkiksi linja-autojen ja junien aikatauluissa on lähipäivinä paljon poikkeuksia.

Vesa Vuorela

Mikkelin joukkoliikenne noudattaa perjantaista maanantaihin sunnuntain aikatauluja.

Pääsiäisenä lukuisten palvelujen ja kauppojen aukioloajoissa on muutoksia. Katso tästä, miten pääsiäinen muuttaa elämääsi.

Kaupat

Ruokakaupat saavat itse päättää pääsiäisen aukioloajoistaan. Lähtökohtaisesti kaupat ovat auki jokaisena päivänä, mutta pyhäpäivinä yleensä hieman vähemmän aikaa kuin normaalisti.

Esimerkiksi Mikkelin Prisman ovet aukeavat normaalisti arkipäivinä kello 7, mutta pitkäperjantaina ja toisena pääsiäispäivänä maanantaina kauppa aukeaa vasta kello 10.

Juvan ja Pitkäjärven ABC:t ovat auki vuorokauden ympäri.

Tarkat tiedot aukiolosta voi tarkistaa kauppojen nettisivuilta.

Alko

Alkon myymälät ovat auki lauantaisin, mutta kiinni muina päivinä.

Terveydenhuollon päivystys

Mikkelin keskussairaalan monitoimijapäivystys palvelee äkillisissä sairaus- ja kriisitapauksissa ympäri vuorokauden osoitteessa Porrassalmenkatu 35–37. Ennen päivystykseen saapumista soita päivystysapuun 116 117. Kiireellisessä tilanteessa soita aina hätänumeroon 112.

Sosiaali- ja kriisipäivystyksen numero toimii ympäri vuorokauden numerossa 044 7942 394. Numeroon voi soittaa esimerkiksi lähisuhdeväkivaltaan tai lastensuojeluun liittyvissä sosiaalisissa hätätilanteissa.

Eläinlääkäripäivystys

Eläinlääkäripäivystyksen tavoittaa koko pääsiäisen ajan numeroista 0600 13436 (Mikkeli, Mäntyharju, Hirvensalmi ja Pertunmaa) ja 0600 19222 (Kangasniemi). Numerot ovat maksullisia.

Apteekit

Monien apteekkien aukioloajoissa on pääsiäisenä muutoksia. Mikkelissä esimerkiksi Graanin apteekki ja Mikkelin ensimmäinen apteekki ovat auki pääsiäisen jokaisena päivänä. Sen sijaan Urpolan ja Rantakylän apteekit ovat kiinni.

Pieksämäen uusi apteekki on auki kaikkina muina päivinä paitsi maanantaina. Pieksämäen ensimmäinen apteekki on kiinni perjantaina ja sunnuntaina, ja Kontiopuiston apteekki on suljettuna koko pääsiäisen.

Juvan apteekki, Mäntyharjun apteekki, Puumalan apteekki ja Kangasniemen apteekki ovat auki ainoastaan lauantaina. Hirvensalmen apteekki on pääsiäisenä kiinni.

Liikenne

Mikkelin joukkoliikenne kulkee perjantaista maanantaihin sunnuntaiaikatauluilla.

Pieksämäen paikallisliikenne ei kulje pyhäpäivinä eli perjantaina, sunnuntaina tai maanantaina.

Kaukoliikenteen bussien aikatauluissa on pääsiäisenä runsaasti muutoksia. Aikatauluja voi tarkastella Matkahuollon sivuilta.

Myös VR:n lähi- ja kaukojunien aikatauluissa on muutoksia. Molemmissa noudatetaan kiirastorstaina perjantailiikenteen aikatauluja, ja perjantaina ja maanantaina noudatetaan sunnuntain aikatauluja. Tarkemmat tiedot löytyvät VR:n matkahausta.

Niin maanteille kuin rautateillekin on odotettavissa pääsiäisenä runsaasti matkalaisia ja ruuhkaa. Matkaan kannattaa siis pakata rutkasti kärsivällisyyttä.

Uimahallit

Naisvuoren uimahalli on suljettu perjantaina ja maanantaina, mutta viikonloppuna auki normaalisti. Viihdeuimala Rantakeidas on auki perjantaista maanantaihin joka päivä kello 11–18.

Pieksämäen uimahalli on suljettu perjantaina ja muina päivinä auki kello 12–18.
Juvan Vesiliikuntakeskus Sampola on auki perjantaista maanantaihin kello 11–17.

Kirjastot

Mikkelin, Pieksämäen ja Mäntyharjun kirjastot ovat kiinni koko pääsiäisen.
Juvan ja Kangasniemen kirjastot ovat kiinni sunnuntaina.

Puumalan ja Hirvensalmen kirjastoissa ei ole pääsiäisenä palvelua, mutta niihin pääsee omatoimiaikana joka päivä.

Jäteasemat

Vaikka pääsiäisen lomapäivinä voi olla hyvin aikaa raivata varastoja, jätteistä on vaikea hankkiutua lähipäivinä laillisesti eroon. Mikkelissä sijaitseva Metsä-Sairilan jätekeskus ja esimerkiksi juvalaisten jätteitä vastaanottava Riikinnevan jätekeskus ovat tiistaihin asti kiinni.

Länsi-Savo

Länsi-Savon paperilehti tai näköislehti ei ilmesty sunnuntaina eikä maanantaina. Lauantain lehti pitää sisällään muun muassa pyhäpäivien tv-ohjelmatiedot. Nettisivuillamme julkaistaan uutisia ja artikkeleita joka päivä.